maanantai 30. heinäkuuta 2018

Toivo on palannut kesätauolta!

MA 30.7. Toivo on auki jälleen klo 12 alkaen. Tarjoamme pientä brunssia ensimmäisinä aukiolotunteina. Meillä on nyt aikamoisen lämmintä täällä, joten muistakaa ottaa vesipulloa ja evästä matkaan. Tarvittaessa lähdetään retkeilemään lähipuiston varjoon ja viileään jos lämpötila nousee liian korkealle.

TI 31.7. Retkeillään Aboa Vetus & Ars Novaan tutustumaan museon eri näyttelyihin. Lähtö Toivolta klo 13.

KE 1.8. Toivo on auki klo 10-15.

TO 2.8. Rantapäivä Ruissalon Saaroniemessä. Ota mukaan vesipullo ja pientä evästä. Uikkarit ja pyyhe kannattaa myös pakata matkaan mukaan. Lähtö Toivolta klo 10. Ruissalosta lähdetään kohti kaupunkia klo 14 bussilla.

Tällaisella alustavalla suunnitelmalla lähdetään kohti uutta viikkoa 😍😅😎 Onpas mukavaa nähdä jälleen!


perjantai 20. heinäkuuta 2018

Toivo on kiinni 23.7.-29.7.2018

Kesäinen moro!🌻


Suomen kesä on tarjoillut parastaan, ja toimintatauon keskeyttänyt Toivoviikko oli varsin kuuma (välillä jopa liiankin 😅). Mukavien ihmisten kohtaaminen ja kiva yhdessätekeminen auttoi selviämään läpi helteisten sääolosuhteiden ;)

Tämä viikko onkin menty kesäisissä merkeissä täällä Toivossa 😎😎😎.
Maanantaina ja keskiviikkona Toivossa selviydyttiin hellelukemista sisätiloissa ilmastointilaitteen, vesipullojen ja hyvän mielen sekä tuttujen tapaamisen avulla.
Tiistai ja torstai polskittiin vedessä ja oltiin ulkona sekä Uittamon ranta että Samppalinnan maauimala kokien. 🔆
Nyt on aika laittaa Toivo vielä hetkeksi kiinni ennen varsinaisen toimintakauden alkua. Toimintakalenteri tulee syksymmällä, seurailkaa Toivon facebookia ja blogia, niin pysytte kartalla, mitä tuleman pitää. 🌟

Kesätauko jatkuu vielä ensi viikon 23.7.-29.7.2018

Toivon ovet aukeavat taas ma 30.7. klo 12, jolloin tarjolla runsaampaa aamiaista brunssin merkeissä. 🌈🌞🍉🍩🍮🍪🍫🍌
Viikon tarkempi ohjelma julkaistaan maanantain 30.7.2018 aikana.

Kiitos kaikille tästä viikosta, nähdään taas 30.7. klo 12 ---- Toivossa.

T: Tiina, Linda & Raisa






maanantai 16. heinäkuuta 2018

Hei vaan hellettä! Toivo on auki tällä viikolla!

Hola🌞Toivo on siis tämän viikon auki! 

Hurjan  lämmintä keliä on luvattu koko viikoksi ja sisälläkin lämpötilamittari näyttää jo nyt aika hyviä lukemia. 

Tänään maanantaina 16.7. ollaan auki klo 10-16 ja ollaan Toivolla koko päivä, jos ei lämpötila sisällä nouse aivan mahdottomiin lukemiin.

Tiistaina 17.7. suunnataan porukalla koko päiväksi Uittamon uimarannalle. Toivolta otetaan mukaan pientä syötävää, mutta kannattaa ottaa uikkareiden ja pyyhkeen lisäksi mukaan myös eväitä ja etenkin juotavaa! Lähtö Toivolta klo:11 kohti kauppatorin bussin nro 13 bussipysäkkiä.  

Keskiviikkona 18.7. ollaan taas Toivolla ( säävarauksella eli jos lämpötila nousee liian korkeaksi suunnataan jonnekin ulkoilemaan/vierailemaan)

Torstaina 19.7. suunnataan Samppalinnan maauimalaan. Lähtö Toivolta klo 11.00. Jos haluat tulla maauimalaan myöhemmin, otamme puhelimen mukaan, niin soittele meille maauimalan portilta.



Mukavaa ja helteistä viikkoa kaikille! Nähdään Toivolla!


t. Linda & Tiina