perjantai 26. tammikuuta 2018

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavaa:

MA 29.1. Aamupuuroa tarjolla klo 10. Viikko alkaa kivasti, sillä tänään on luvassa pientä hemmottelua arkeen sekä kuppi kuumaa teetä, kahviakin on😊. Tänään on huikea mahdollisuus osallistua ohjattuun Ultimate werewolf-peliin. Moni on jo ilmoittanut aikeestaan osallistua. Peliin mahtuu kaikkiaan 75 pelaajaa - eli tilaa on edelleen kaikille halukkaille! Jokaisella osallistujalla on pelin kannalta tärkeä tehtävä. Tule mukaan, peli sopii kaikille! Osallistuminen on helppoa ja kivaa. Pelaaminen alkaa noin klo 13.

TI 30.1. Tervetuloa leipomaan yhdessä herkullisia kaurakeksejä iltapäiväkahvin kaveriksi.

KE 31.1. Ihan vaan ollaan Toivolla ja vietetään aikaa yhdessä monenlaisen tekemisen merkeissä. Sählyvuoro Puropellon koululla klo 16-17.  Toivolta lähdetään yhdessä klo 15.15. Kaikki mukaan pelaamaan! Ota mukaan sisäpelikengät ja liikkumiseen sopivat vaatteet. Pelivälineet otetaan mukaan Toivolta.

TO 1.2. Piirrellään ja väritellään. Ota mukaan vaikka joku oma projekti. Toivostakin löytyy paljon  valmiita, erilaisia värityskuvia ja mandaloita. Eli ei muuta kun värittelemään!


Huomattavaa sisukkuutta havaittu!
Iso ja haastava urakka on valmis!😍


Yksi hieno peli monien joukossa💕


perjantai 19. tammikuuta 2018

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavaa:

MA 22.1. Aamupuuroa tarjolla klo 10. Tänään lähdetään Toivolta klo 13.15. pelaamaan jalkapalloa Impivaaran Jalkapallohallille (Eskonkatu 1). Hallilla avoin pelivuoro alkaa klo 14. Pelaillaan yhdessä klo 15.30. asti. Mukaan kannattaa ottaa lenkkarit, rennot vaatteet ja vesipullo. Toivo menee kiinni reissun ajaksi.

TI 23.1. TOIVORIIHI eli Toivon kävijöiden yhteinen ideointi- ja suunnitteluhetki alkaa klo 13. Tule pohtimaan yhdessä Toivon juttuja ja mukavaa toimintaa seuraavalle kuukaudelle. Askarteluhuone on varattu tänään klo 14-16 musisoinnille. Tule soittelemaan yhdessä Toivon porukalla 🎸🎸🎹 tai vaikka kuuntelemaan muiden soittoa.

KE 24.1. TOIVO AUKEAA TÄNÄÄN KLO 11! Sählyä Puropellon koululla klo 16-17. Lähtö Toivolta klo 15.15. Kohtaamispaikka on auki lähtöön saakka.

TO 25.1. Ihan vaan ollaan Toivolla 💖


Mukavaa viikonloppua kaikille! 😊



Liitutaulutaidetta 💗 

Oletko jo lukenut uusimmat sarjikset Toivossa? 😊

Lautapelipäivän nostalgiapala 😍

perjantai 12. tammikuuta 2018

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavaa:

MA 15.1. Aamupuuroa tarjolla taas tuttuun tapaan  klo 10. Leivotaan yhdessä näkkileipää iltapäiväkahvin kaveriksi.

TI 16.1. Päivä alkaa tänään vierailulla Turun Tyttöjen Talolle klo 10-12 välillä. Tyttöjen Talo sijaitsee samassa rakennuksessa eli matka ei ole pitkä 😊Tervetuloa kaikki Toivon kävijät mukaan tutustumaan ja kuulemaan mitä siellä tapahtuu. Eli mukaan pääsee tänään myös pojat! Toivon ovi aukeaa vierailun jälkeen eli auki ollaan  klo 12-16.

KE 17.1. Askartelua ja tuunaamista askarteluhuoneessa. Aloitellaan uusia ja jatketaan keskeneräisiä projekteja ja mietitään mitä kaikkea voikaan tehdä erilaisista materiaaleista. Sählyvuoro Puropellon koululla klo: 16-17. Toivolta lähdetään yhdessä klo 15.15,  Toivo sulkee silloin ovensa. Tervetuloa kaikki mukaan pelaamaan!

TO 18.1. Lautapelipäivä. Tule mukaan pelaamaan jotain kivaa Toivon pelihyllystä tai voit halutessasi ottaa mukaan myös oman suosikkipelisi yhdessä pelattavaksi.

Tammikuun toimintakalenteri ilmestyy kokonaisuudessaan ensi viikon alussa😊

Vuosi alkoi kivoissa merkeisssä ja kuulumisia vaihdellen. Olipas mahtavaa nähdä pitkästä aikaa!

Mukavaa viikonloppua kaikille!


Pelikortit ehdittiin jo lämmittää vuoteen 2018. Tule pelaamaan!💗


tiistai 9. tammikuuta 2018

Toivon ekan aukioloviikon aukiolot loppuviikolle:

Nuorten Kohtaamispaikka Toivo palaili joulutauolta arkeen eilen ja on tällä viikolla auki vielä seuraavasti:

TI 9.1. auki klo 10-16.
KE 10.1. auki klo 10-15.15. Päivän päätteeksi lähdetään aloittelemaan uutta sählykautta Puropellon koululle. Toivolla on salivuoro siellä klo 16-17. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat pelaajat! Lähtö Toivolta klo 15.15.
TO 11.1. TOIVO ON KIINNI!

Vuosi 2018 aloitellaan leppoisasti kohtailemalla kohtaamispaikalla. Seuraavan viikon näet viikkopäivityksessä, joka julkaistaan loppuviikosta. Tammikuun toimintakalenteriin saa edelleen vaikuttaa 💗Keksitään yhdessä mukavaa puuhaa loppukuuksi 😊

Nyt kannattaa taas lähteä kohti kohtaamispaikkaa!