perjantai 19. huhtikuuta 2024

On siis kevät... Lämpöä ja aurinkoisia päiviä odotellen.

Viikko aloitettiin vauhdikkaasti, sillä eteisessä odotti ostosreissun tuliaiset. Saatiin kaikki sisustusostokset kasattua aika pienillä puhinoilla😁eli nyt on taas "vaihtohyllykin" käytössä. Vaihtohyllyn ajatuksena on siis, että voit tuoda sinulle tarpeettomat, ehjät ja puhtaat tavarat tai vaatteet kierrätettäväksi Toivoon. Toiselle tarpeeton, voi olla jollekin toiselle hyvinkin tarpeellinen. Vielä muutama naula ja koukku ensi viikolla, niin saadaan taulutkin seinään.  

Erityisesti tästä viikosta jäi mieleen muutama yhdessä koettu juttu. Nojatuolimatkailussa saatiin nauttia tällä kertaa erityisesti Suomen kauniista maisemista sekä luonnosta. Pysähdyttäviä, ikimuistoisia kokemuksia moni jakoi tälläkin viikolla valokuvien ja tarinoiden muodossa. Kiitos, kun saatiin tulla mukaan teidän reissuille. Aina ei tarvitse lähteä kovinkaan kauas, ihan mahtavia maisemia ja paikkoja löytyy ihan bussimatkan päästäkin.  Ja yksi niistä lähellä olevista paikoista on ehdottomasti Katariinanlaakson luonnonsuojelualue, jonne retkeiltiin Toivosta torstaina. Ihanat näkymät, kaunis vanha luonto, pienet keväänmerkit sekä koko metsän elämä ja eläimet. Mukaan otetut  tuliaispähkinät maistuivat metsän ihastuttaville asukkaille ja vähän myös retkeilijöille :) 







ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA:


MA 22.4. Toivo on auki 10-15.  Uusi viikko alkaa taas tuttuun tapaan aamupuuron merkeissä eli puuroa tarjolla klo 10. Tule vaihtamaan samalla myös viikonlopun kuulumiset. Toivo täyttää syksyllä 20 v. Tulevien juhlien suunnittelua luvassa tänään. Erityisesti ajatuksena on suunnitella "juhlatarroja". Kaikki ideat ja ajatukset ovat valtavan arvokkaita. 

TI 23.4.  HUOMIO! AUKIOLOAIKA. Toivo on auki 12-15. Kohtaamispaikka avaa siis ovet tänään poikkeuksellisesti vasta klo 12. Tule vaikka pelailemaan jotain yhdessä. 

KE 24.4. Toivo on auki 10-13 + 13-15 reissu poistotekstiilien kierrätysmyymälä Lemppariin. Matkat kuljetaan bussilla. Jos aikaa on, käydään samalla myös viereisellä kirpputorilla. 

TO 25.4.  Toivo on auki 10-15.  Ollaan tänään kohtaamispaikalla ja valmistellaan vähän jo vappua. Eli tehdään simaa yhdessä vappujuhlia varten. 

PE 26.4.  TOIVO ON KIINNI. Mutta ohjaaja on  Discordissa klo 10-11 välillä. Tule kirjoittelemaan ja juttelemaan. Jos et ole vielä mukana kohtaamispaikan omalla serverillä, pyydä linkki ohjaajilta tai laita sähköpostia nuorten.kohtaamispaikka@ymca.fi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.