perjantai 25. elokuuta 2023

Paljon Onnea Toivo- 19 vuotta

Ensi viikolla on erityinen päivä edessä. Nuorten kohtaamispaikka Toivo täyttää 19 vuotta.  Syntymäpäivillä on aina ihan oma merkityksensä💗

Ajatukset palaavat siihen mistä kaikki on alkunsa saanut, kun ovet on avattu nuorille ensimmäisen kerran vuonna 2004. Niihin hetkiin, tapahtumiin, arkeen, kohtaamisiin ja tunteisiin mitä on vuosien varrella koettu- yhdessä. Ajatus joka kantaa vuodesta toiseen on paikka- johon jokainen on tervetullut. Lämpimät ja muistoihin jääneet kohtaamiset, rinnalla kulkeminen ja tuki arjessa, jota jokainen meistä joskus tarvitsee. Kohtaamispaikka ei olisi kohtaamispaikka ilman meitä kaikkia, ilman nuoria, jotka tekevät tästä paikasta joka päivä ihan erityisen💗 

Unohtumattomia hetkiä on paljon takana ja  paljon on vielä edessä,  tulevina vuosina, yhdessä💗



MA 28.8  Toivo on auki klo 10-15. 

Aamupuuroa tarjolla klo 11. Tule sinäkin aloittamaan viikko yhdessä aamupuuron ja kahvin merkeissä. 

TI 29.8.  Toivo on auki klo 10-13 ja klo 13-15 Frisbeegolfia urheilupuistossa.

Iltapäivällä lähetään pitkästä aikaa ulkoilemaan ja suunnataan heittelemään frisbeegolfia urheilupuistoon klo 13-15välillä. Lähdetään yhdessä Toivolta klo 13. Aiempaa kokemusta ei tarvita ja välineet otetaan mukaan Toivolta.

KE 30.8. Toivo on auki klo 10-15.

Valmistellaan yhdessä huomisia Toivon synttärijuhlia. Ainakin leivotaan yhdessä useampi pellillinen suolaisia ja makeita tarjottavia sekä koristellaan Toivoa.

TO 31.8. Toivo on auki klo 10-15.

🎈TOIVO TÄYTTÄÄ TÄNÄÄN 19v🎈

Lämpimästi tervetuloa kaikki Toivon kävijät viettämään päivää yhdessä💗

Päivän aikana luvassa synttäriohjelmaa ja synttärikahvit.

PE 1.9. TOIVO ON KIINNI

Ohjaaja on paikalla kohtaamispaikan omalla serverillä Discorsissa klo 11-12 välillä. Tule linjoille kirjoittelemaan ja juttelemaan.





Banduu-pelin haasteita










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.