perjantai 27. helmikuuta 2026

Kevättä kohti! Maaliskuu koittaa!

Helmikuu on kyllä mennyt nopeasti. Ollaan oltu paljon kohtaamispaikalla, mikä on aina kivaa ja helpottaa ehkä jopa kotoa lähtemistä, kun ollaan päivä tutussa paikassa. Tällä viikolla lähdettiin kuitenkin kiertelemään Länsikeskukseen eri kirpputoreille. Monta paikkaa ehdittiin kiertää ja pieniä löytöjäkin tehtiin. Niin paljon katsottavaa ja koluttavaa, että kyllä se aika väsyttävääkin oli😅

Kovista pakkasista siirryttiin loppuviikosta vesikeleihin, oli useammat sukat jo heti aamusta märkänä🙈 Niitä kuivateltiin päivän aikana ja ihmeteltiin ikkunasta sateen ropinaa ja suurenevia vesilammikoita. Olihan älyttömän hauskaa tekemistä, piirtäminen yhteiseen kuvaan eli jatkettiin toisen aloittamaa piirrustusta ilman, että tiedettiin mitä paperilla jo on. Tätä tehdään ehdottomasti uudelleen👍 Tämäkin idea tuli siis yhteisessä ideointihetkessä, mahtavaa!

MUKAVAA VIIKONLOPPUA! PYSYTÄÄN PYSTYSSÄ!


ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA: 

MA 2.3. Toivo on auki klo 10-15.

Aamupalaa tarjolla  klo 10 alkaen. Perinteinen viikon aloitus, aamupalaa, kuppi kahvia tai teetä sekä kuulumisten vaihtoa.

Tänään luvassa erilaisia tietovisoja, Kahoot-pelailua, ristikoiden ratkaisemista yhteistyöllä. Sekä jo tutuksi tullut tapa ratkaista päivän sanapyramidia, joten ainakin suomeksi tehdään se tänäänkin. OpenGuess peliin ei ehditty suunnitelmasta huolimatta eli voidaan myös matkata maailmalla ja arvailla missä ollaan.

TI 3.3. Toivo on auki klo 10-15.

Tulihan hyvä ideaa kirppisreissulla ja siihen lähdetään nyt heti. DAS- massa on itsestään kuivuvaa valkoista massaa, josta voi muotoilla ihan mitä vaan keksii. Kuivumisen jälkeen taideteokset voi halutessaan myös maalata. 

KE 4.3. Toivo on auki klo 11-15 

DAS- massailut jatkuu tänäänkin. Jos kädentaidot ei ole sun juttu, voit toki tehdä Toivossa tänään ihan muuta ja nauttia muiden seurasta ja yhdessä tekemisestä.

TO 5.3. Toivo on auki klo 10-12.45 + 13-15 Elokuvailtapäivä Auralan kansalaisopistolla

Aamupäivä ollaan Toivolla. Klo 12.45 aikoihin lähdetään kadun toiselle puolelle, Auralan kansalaisopiston tiloihin. Tänään vietetään elokuvapäivää Turussa. Eri paikoissa näytetään elokuvia aamusta iltaan. Me suuntaamme siis naapuriin katsomaan elokuvaa The Lost City (2022). Vauhdikas elokuva, jossa romantiikkakirjailija ja hänen kansikuvamallinsa päätyvät epäonnisina taistelemaan selviytymisestään viidakon syövereihin. 

PE 6.3. TOIVO ON KIINNI. EI DISCORDIA TÄNÄÄN!

perjantai 20. helmikuuta 2026

Kiva viikko tulossa taas!

Aurinkoisen ja talvisen viikon lopputunnelmissa on huippua todeta, että olipas meitä tällä viikolla aika monta täällä kohtaamispaikalla pyörähtämässä. Päivät meni jotenkin tosi nopeasti ja ehdittiin jutella ja pelata monenmoista, ihan laidasta laitaan. 

Toivossa on hauskaa tutustua ihmisiin ja vaikka pelata! 😍


Pitkästä aikaa raaskittiin lähteä liikkeelle Toivosta ja päädyttiin AuraBiljardin viihtyisään saliin. Tarkoitus on jatkaa, ehkäpä kertaalleen viikossa, poikkeamista jossakin mukavan olemisen ja tekemisen äärellä - Toivon tilan ulkopuolella. 

Pienistä retkistä ja reissuista jää mukavia kokemuksia lähiympäristön mahdollisuuksista ja moni tekeminen on mahdollinen myös silloin, kun tulee vapaa-ajalla ajatus siitä, että jotain pientä kivaa olisi omassa arjessa hauska toteuttaa. 

Huomaa, että kun ollaan jossain reissussa, niin kohtaamispaikkatila on sen aikaa kiinni. Tämä introna sille, että ensi viikolla pääset halutessasi meidän matkassa pienelle kirpparikierrokselle. Ehkäpä sieltä löytyy jotain tuiki tarpeellista myös kohtaamispaikalle, meidän kaikkien iloksi?

Viikon kuvakollaasissa ei näy Laskiaispullan Laskiaispullaa. Ne kun liikkuivat näköjään ääntä kohti niin nopeasti, ettei kamera pysynyt vauhdissa mukana, mutta olipas hyviä - Vähän niin kuin piste iii:n päällä 😋


Ensi viikolla Toivossa:


MA 23.2.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Pientä aamupalaa tarjolla klo 10 alkaen.

Jo perinteeksi muodostuneiden sanapelien lisäksi Toivon telkkariruudulla pyörii tänään Open Guessr - Googlen karttoihin perustuva ilmainen geoseikkailupeli, joka arpoo meidät satunnaisiin kohteisiin ympäri maailmaa tai vaikka vain Suomea, miten halutaan. Näyttääkö mikään maisemassa yhtään tutulta? Ymmärrätkö kieltä, jota ympäristössä käytetään? Miltä paikallinen arki näyttää? Tämä on parasta porukkapelinä, yhteistyössä voidaan päästä joskus tosi lähelle ja joskus taas ei... 😅Apuasi kaivataan!


TI 24.2.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-12.30

Ja sitten lopuksi iltapäiväksi retkelle Länsikeskuksen kirppareille, lähtö Toivolta klo 12.30!

Hei ja hoi, se on lähiretkipäivä tänään! Ehkäpä juuri tänään tulee vastaan joku fiksu tai muuten vaan kiva hankinta joko itselle tai Toivoon yhteiseksi iloksi. Voit myös ottaa mukaan jotain kiertoon lähtevää, varmaankin poiketaan Punaisen Ristin Kontti Secondhand-myymälässä samalla matkalla. 

Toivossa ehdit olemaan tänään aamupäivästä aina klo 12.30 asti.


KE 25.2.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Olohuone hiljenee hetkiseksi klo 10.30, kun kuunnellaan yhdessä lyhyt rentoutus. Pysähdy hetkeksi nojatuoliin, sohvalle tai vaikka peiton kanssa äksäksi Toivon lattialle. Tästä voi tulla ihan hyvä päivä. 


TO 26.2.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Tänään kokeillaan yhdessä kierrättää piirustuksia useamman osallistujan välillä. Jokainen voi jatkaa piirtelyä siitä, mihin edellinen on jäänyt. Lopputuloksista ei kukaan tiedä vielä tässä vaiheessa, tästä voi tulla ihan mitä vaan, mikä on oikeastaan aika kiva ajatus 😅 Luvassa täysin ainutkertaisia monitaiteilijateoksia 🎉Eikä sitten todellakaan tarvii osata omasta mielestä piirtää voidakseen olla mukana 💖 


PE 27.2.

Kohtaamispaikka on KIINNI perjantaisin.

Tällä viikolla ei ole ohjaajan kanssa Discordissa juttelua.


Mukavaa loppuviikkoa!🌺
 

perjantai 13. helmikuuta 2026

💗Hyvää ystävänpäivää jokaiselle 14.2.💗

Kohtaamispaikalla on viikon aikana  vietetty ystävänpäivää jo ennakkoon monella tapaa. On askarreltu ystävälle ja läheisille kortteja, on koottu sanoista ihan mahtavia runoja yksin ja yhdessä. Alias-pelin sanatkin liittyivät tällä kertaa ystävyyteen. Kaakaobuffet ja ystävällinen musiikki päättivät mainion viikon. 

Meistä jokainen tulee joka päivä Toivoon, juuri sellaisena kun on. Ei tarvitse olla mitään muuta. Kaikki alkaa toiseen ja toisiin tutustumisesta, liittymisestä mukaan. Pikkuhiljaa tulemme tutummaksi,  päivittäisten kuulumisten ja yhdessä tekemisen kautta. Arvostamme toinen toisiamme ja kuuntelemme ja kuulemme mitä toisilla on sanottavana. Arvostamme ja kunnioitamme erilaisia mielipiteitä. Luottamus rakentuu paikkaan ja toisiin ihmisiin pikkuhiljaa. Olemme täällä yhdessä, kannustamme ja tuemme toisiamme. Niin tällä viikolla kuin myös ensi viikolla. Toivottavasti näemme siis tuttuja ja niitä, joiden kanssa aloitamme yhteisen matkan ehkä vasta nyt. 




ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA TAPAHTUU:

MA 16.2. Toivo on auki klo 10-15.

Aamupalaa tarjolla  klo 10 alkaen. Aloitellaan uusi viikko yhdessä kahvikupin, aamupalan ja kuulumisten merkeissä.

Oletko aloittanut Toivossa jonkun projektin jo ja sen tekeminen on jäänyt jostain syystä kesken. Jatketaan tänään näitä projekteja. Jos juuri nyt ei  ole mitään kesken, uuden jutun voi tottakai myös aloittaa. Viimeisten viikkojen aikana on tehty tiskirättejä, kollaaseja lehtileikkeistä ja testattu mini hamahelmiä. Materiaaleja on vielä jäljellä ja kaikki muutkin Toivon materiaalit on käytössä. 

TI 17.2. Toivo on auki klo 10-15.

Laskiaistiistai eli luvassa tietenkin laskiaispullia. Tänä vuonna valittavana on täytteeksi perinteiset hillo ja mantelimassa. Kumman valitset vai laitetaanko molempia😊

KE 18.2. Toivo on auki klo 10-13.30 + Biljardia Aurabiljardissa 14-15. 

Aamupäivä ollaan Toivolla ja lähdetään klo 13.30 kävellen Aurabiljardiin pelaamaan pitkästä aikaa biljardia. Voit tulla suoraan paikan päällekin, pöydät on varattu 14-15.  

To 19.2. Toivo on auki klo 10-15.

Lautapelipäivä. Toivolla on iso määrä erilaisia lautapelejä, tänään pelataan niitä. Jos sinulla on kotona joku oma suosikkipeli, voit ottaa senkin mukaan yhdessä pelattavaksi. 

Pe 20.2. TOIVO ON KIINNI. 

Vaikka Toivo onkin tänään kiinni. Ollaan kuulolla ja kirjoittelemassa Toivon omalla Discord-serverillä. Tulehan siis linjoille. Jos et ole vielä mukana, pyydä linkki ohjaajilta tai laita sähköpostia nuorten.kohtaamispaikka@ymca.fi


perjantai 6. helmikuuta 2026

Luvassa mukavia yhdessäolon hetkiä!

Kun elämässä on solmutilanne tai et tiedä minne lähteä, tule Toivoon 😍 Päivityksen kuvaan viitaten, tällä viikolla Toivossa kesytettiin yhdessä muun muassa itsekseen villiintyneet rautalankavyyhdit, jotka oli niin täynnä silkkaa solmua ja sotkukohtaa, että usko asioiden oikenemiseen oli hetkisen vähän niin ja näin. 

(No niin, niin kuin Toivossa tavattiin sanoa kuluneella viikolla... monellakin eri äänenpainolla... 😉) 

Kuitenkin, kun meitä täällä arjessa selvittelyyn tarttui monta käsiparia omista suunnistaan, lopputuloksena saatiin tosi monta tapaa ratkaista asia toinen toisiamme auttaen. Luovuutta huipussaan! En voi olla ajattelematta tätä rautalankojen tapausta ihmiselämän kautta, yhdessä voidaan tosi monenlaista selvittää ja selvitä ihan mistä vaan 🤩Vähintäänkin mennä tosi monesta läpi, pikkuhiljaa.

Kiitos kaikille Toivossa piipahtaneille mukavasta viikosta 💞 Siihen on mahtunut hyviä keskusteluita, kevyitä ja vähän raskaitakin aiheita sopivassa suhteessa, nuudelien lämmittelyä, pelien pelaamista, tutustumista ja taiteilua tiskirättien ja minihamojen maailmoissa. Sanapelejä pelataan edelleen telkkarin näytöltä melkein päivittäin. Niissäkin jokaisen osallistujan panos, pieni tai suuri on arvossa arvaamattomassa.

Tsemppaavat terveiset myös kaikille niille, joille Toivolle lähteminen oli jostain syystä erityisen hankalaa tai jopa mahdotonta tällä viikolla. Onneksi aina tulee ensi viikko. Me ollaan täällä sua vastassa, kun tuut. Tänne pääsee mukavasti mukaan, nyt ja aina.


Jokainen mukana, omalla tavalla 😻


Ensi viikolla Toivossa:


Nyt kun Ystävänpäivä osuu tänä vuonna viikonloppuun, niin otetaan ilo irti jo ennakkoon ystävällisten Toivossa kohtaamisten merkeissä 💖



MA 9.2.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Pientä aamupalaa tarjolla klo 10 alkaen.

Tämä viikko soljuu kohtaamispaikalla Ystävänpäivä-tunnelmissa. Ole ystävä itsellesi ja tuo itsesi Toivoon 💓 Täällä kohtaat päivän aikana monta ystävällistä ja voit olla todellinen arjen ystävä-sankari myös monelle muulle 🥰

Tänään askarrellaan Ystävänpäiväkortteja tai ihan vaan kortteja tai muuten vaan pieniä muistamisia. Kenelle sinä haluaisit lähettää kortin? Tai ketä voisit muistaa vaikka pienelläkin ystävällisellä sanalla? 

Jos ei muuta keksitä, niin naputellaan vaikka viesti maailmalle kännykän kuvaruudulta.



TI 10.2.

Kohtaamispaikka on KIINNI!

Valitettavasti tänään ollaan kiinni. 



KE 11.2.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Jos satut löytämään inspiraation korttiaskartelijana vielä tänään, niin maanantainen projekti voi jatkua. 

Kokeillaan päivän aikana palarunoutta ystävyyden ja yksinäisyyden teemoissa. Kirjekuoressa on sanoja, joita järjestelemällä voidaan luoda monenlaisia tunnelmia näkyväksi. Puuttuuko sanastosta jotain tärkeää? Sen voi lisätä valikoimaan omalla pienellä lappusella. Miten tarina nyt muuttuu?

Tiedossa myös Aliasta Ystävänpäiväsanastolla, mitä ikinä se sitten onkaan 😃

Selitä tai arvaa, ehkä molemmat. 

Voit osallistua sen verran kuin haluat ja jaksat juuri tänään 💗



TO 12.2. 

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Kaakaopäivä ja pieni musatuokio. Soitellaan biisejä hetken matkaa klo 13 alkaen. Yksi biisi per soittaja. Olisiko teemana ystävyys? Jos haluat, niin sun valinta voi olla myös teeman ulkopuolelta. Biisin voit jättää halutessasi lapulla...

Niin, ja kaakaosta voit tehdä mieleisesi niistä aineksista, mitä Toivossa on tänään tarjolla 💕



PE 13.2.

Kohtaamispaikka on KIINNI PERJANTAISIN.

Tänään ei olla Discordissa viikko-ohjelman mukaan, vaikka kyllähän me siellä edelleen päivittäin piipahdellaan kurkkaamassa 😊😊👋



Mukavaa loppuviikkoa! 🌺

perjantai 30. tammikuuta 2026

Kirpeitä kelejä ja kivoja kohtaamisia tammikuun loppuun.


Toivo ja toivolaiset saivat Kota ry:ltä  lahjoituksen 💗Iso kiitos heille, kun jakavat Raision tehtailta sekä mama-nuudeleiden maahantuojalta saamistaan isoista lahjoituksista hyvää myös eteenpäin, muille💗On ollut ihanaa syödä yhdessä aamuisin elovena- puuroa ja keittää mama- nuudelit lounaalle. Ja mahtavaa, että niitä riittää takuulla myös tuleville viikoille.

Tällä viikolla on tehty ihan uniikkeja tiskirättejä, niistä tuli huikeita. Niiden tekemistä voi jatkaa, jos et jostain syystä tällä viikolla vielä ehtinyt tehdä omaasi. Ensi viikollakin on taas luvassa toiveaskarteluja. Muistathan, että toimintakalenterissa olevat jutut ovat täysin vapaaehtoisia mahdollisuuksia. Toivossa voi aina tehdä samanaikaisesti myös jotain ihan muuta. 

ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA:

MA 2.2. Toivo on auki klo 10-15.

Aamupalaa tarjolla  klo 10 alkaen. Aloitellaan uusi viikko yhdessä kahvikupin ja aamupalan merkeissä.

Tämän vuoden kaikki UMK eli Uuden Musiikin Kilpailun biisit on nyt julkaistu. Kuunnellaan mukana olevat kappaleet tänään yhdessä klo 13 alkaen. Euroviisuihin lähtevä kappale valitaan 28.2. suorassa lähetyksessä.

TI 3.2. Toivo on auki klo 10-15.

Toiveaskarteluja tälläkin viikolla. Testataan kuinka onnistuu HAMA-helmeily minihelmillä. Pinsettejä tässä hommassa saatetaan tarvita :) Toivolla on myös paljon isompia helmiä eli myös niitä voi halutessaan käyttää.

KE 4.2. Toivo on auki klo 10-15. 

Toiveaskartelut jatkuu eli HAMA- helmillä tuunailu. Avaimenperiä, magneetteja, koruja tai ihan mitä vaan keksitkin. Askartelu on tälläkin viikolla vapaaehtoista eli muutakin voit toki tehdä.

To 5.2. TOIVO ON KIINNI.

Pe 6.2. TOIVO ON KIINNI. EI DISCORDIA TÄNÄÄN!


perjantai 23. tammikuuta 2026

Tukea ja toimintaa sopivassa suhteessa!

Monenlaisten kokemusten kohtaamispaikkaviikko alkaa olla takanapäin taas. Onnea on tietää, että seuraava kiva viikko on jo kulman takana tuloillaan. Toivossa on: jaettu kokemuksia, kerrottu kuulumisia, juteltu mukavia, nautittu yhdessä aamupalaa ja maisteltu rohkeina hurjia hedelmiä, jotka harvoin valikoituvat ostoskoriin, tehty silpputaidetta lehtileikkeistä, piirrelty, askaroitu helmistä ja pelattu kokonainen joukko kivoja seurapelejä - unohtamatta pasianssiharjoituksia 💛 ja sanapelien yhteisratkontaa.

Toivossa voi halutessaan tehdä myös itsekseen kivoja juttuja. Kuten rakentaa palapeliä, nauttia kupin teetä tai vaikka hoitaa pois päiväjärjestyksestä jonkun asiointipuhelun, jota on vaikea saada aikaiseksi yksin. Välillä täällä myös otetaan hetki lepoa tai rentoutumista keskellä oman arjen pyöritystä. Niin jaksaa taas paremmin kohdata ne haasteet ja tilanteet, jotka omassa elämässä on läsnä. 

Yhteisössä on valtavasti voimaa - ja Toivo tuo myös toivoa elämään 💖

Melko värikäs viikko taas! 😎👌


Ensi viikolla Toivossa tapahtuu:



MA 26.1. 

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Aamupalaa tarjolla klo 10 alkaen. Jotakin pientä kahvin ja teen lisäksi tarjolla maanantaiaamuissa. Tästä lähtee viikko käyntiin yhdessä! Toivossa kannattaa myös syödä omia eväitä yhdessä, sillä keittiön pöydän ääressä jutellaan usein monenlaista samalla kun siinä kerran ollaan 😊

Tänään voidaan vaihtaa kuulumiset sitten viime tapaamiskerran ja vaikka pelata jotakin kivaa yhdessä. Erään Toivon kävijän ansiosta meillä on nyt Virus-peli pelivalikoimassamme huikeana kirpparilöytönä. Siinä yksi hauska vaihtoehto muiden muassa, jonka parissa voisi olla luvassa kiva hetki tai kaksikin... 


TI 27.1.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Tällä viikolla Toivossa voi kokeilla tiskirätin tuunaamista kangastusseilla ja -maaleilla. Tule tekemään sulle kiva toteutus ja saat kotiinviemisiksi kivan väripilkun, josta on aitoa iloa myös arkisissa askareissa. Suunnittelulle ja sommittelulle on varattu aikaa. Porukalla on kiva näperrellä ja jokainen saa totta kai tehdä just semmoisen kuin haluaa 💚


KE 28.1.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Jatketaan askartelujen parissa, jos halutaan! Voit olla Toivossa myös ja tehdä sellaisia juttuja, jotka kutsuvat tässä hetkessä. Täältä voi kysyä myös apua ja tukea, jos jokin juttu askarruttaa omassa elämässä.


TO 29.1.

Kohtaamispaikka on KIINNI!

Valitettavasti TÄNÄÄN ollaan koko päivä KIINNI.


PE 30.1.

Toivo on KIINNI aina perjantaisin. 

Tällä viikolla ohjaaja ei ole paikalla Discord-tunnilla.


Hyvää loppuviikkoa kaikille,

nähdään taas seuraavalla viikolla

 - tai sitten kun seuraavaksi tuut pistäytymään täällä!

perjantai 16. tammikuuta 2026

Tammikuu hyvässä vauhdissa.

Vuosi on saatu kivasti käyntiin ja tällä viikolla TOIVORIIHESSÄ eli yhteisessä suunnitteluhetkessä mietittiin ja ideoitiin tekemistä ja menemistä tuleville viikoille sekä kevään ajaksi. Kiitos kaikille ajatuksista! Ideoita ja toiveita saa ja voi antaa aina, jos jokin asia tai yhdessä tekeminen kiinnostaa tai innostaa.

Siivouspäivä ei ole ehkä kenenkään lempparipäivä😉Torstaina kuitenkin sellainen toteutettiin, paljon saatiin tehtyä ja tavaroita järjesteltyä. Päivän paras osuus taisi kuitenkin olla iltapäivän siivouskahvit pullan kera. Viikolla on myös leivottu,  siemennäkkärin tekeminen on ihan superhelppoa ja siitä tulee kyllä aina niin hyvää!

Ensi viikolla jatketaan. Kivaa loppuviikkoa kaikille.

ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA: 

 MA 19.1. Toivo on auki klo 10-15.

Aamupalaa tarjolla  klo 10 alkaen. Aloitellaan uusi viikko yhdessä kahvikupin ja aamupalan merkeissä.

Askarrellaan- leikataan ja liimataan lehdistä kuvia ja tekstejä. Niistä voi tehdä itselleen voimakortin vaikka vuodelle 2026, unelmakartan tai vaikka päällystää jonkun vihon tai kalenterin.... Ihan mitä vaan keksitkin.

TI 20.1. Toivo on auki klo 11-15. 

HUOMIO! Toivo avataan poikkeuksellisesti klo 11.

Lehtileike-askartelut jatkuu tänään myös. Jos et innostu juuri nyt askartelusta, voi Toivossa aina tehdä myös paljon muuta eli ei askartelupakkoa😊

KE 21.1. Toivo on auki klo 12-15. 

HUOMIO! Toivo avataan poikkeuksellisesti klo 12.

 Päivälle ei ole suunniteltu erityistä ohjelmaa, mutta varmasti tehdään taas monenlaista. 

To 22.1. Toivo on auki klo 10-15. 

Tänään maistellaan erilaisia, ei ehkä niin perinteisiä hedelmiä. Usein kaupasta tulee ostettua itselle tuttuja hedelmiä, jos ensi kerralla uskaltaisi ottaa ostoskoriin jonkun uudenkin tuttavuuden. 

Pe 23.1. TOIVO ON KIINNI.

Kohtaamispaikka on tänään kiinni. Ohjaaja on kuitenkin juttelemassa ja kirjoittelemassa DISCORDISSA klo 11-12 välillä. Tulehan ihmeessä sinäkin linjoille! Jos et ole vielä mukana, pyydä liittymislinkki Toivolta tai sähköpostilla nuorten.kohtaamispaikka@ymca.fi



perjantai 9. tammikuuta 2026

Tammikuussa voidaan jo hiukan suunnitella, mitä kaikkea olisikaan kivaa yhdessä tehdä ja kokea!

Ensimmäinen Toivo-viikko 2026 oli talvisen kaunis, mutta pihan puolella oli melkoisen kylmä. Ihmeen moni pääsi jo liikkeelle ja Toivoon asti (kirjoittelee vilukissa villasukat tiukasti takatassuillaan...). Kohtaamispaikan ovi käy ilahduttavaan tahtiin näin joulun ja vuodenvaihteen pyhien jälkeen. Viikkoon on mahtunut monenlaisia mukavia kohtaamisia, kuulumisten vaihtoa, pelailua ja omatoimista askartelua tai muuta taiteilua. On ollut mukavaa taas palata Toivoon joulutauon jälkeen ja antaa päivien virrata jonkinlaisessa arjen rytmissä. Toiset ihmiset ovat silti IHAN parasta Toivossa, niin tälläkin viikolla 💖

Muistinvirkistykseksi ja avuksi uusille tulijoille päivän päivityskuvassa on reitti Toivolle Satakunnantien puolelta kuvattuna. Tule ottamaan selvää voisiko Toivon avoin toiminta tarjota sulle sopivaa tukea. Jos tuntuu, että päivissä ei ole mielekästä paikkaa minne lähteä, ihmisiä kohdata tai kivaa tekemistä osana kivaa porukkaa - Toivo voi olla yksi vaihtoehto, jonne olet aina tervetullut mukaan.





ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA:




MA 12.1. 

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.
Maanantaiaamuissa on tarjolla pientä aamupalaa. Toivossa ollessasi voit myös nauttia kahvista ja teestä sekä muiden mukavasta seurasta.

Kokoonnumme olkkarissa TOIVORIIHEN äärellä klo 13. Tuu juttelemaan ja kuulemaan Toivon ajankohtaiset asiat. Onko toiveita toiminnan suhteen? Tai ideoita, miten Toivo olisi entistäkin parempi? Oletko hoksannut jotakin arjessamme, joka kaipaisi ehkä yhteistä tarkastelua ja useampaakin näkökulmaa? Kaikki ajatukset ovat tietysti aina tervetulleita - Toivoriihessä niille on varattu ihan erikseen yhteistä aikaa. Toimintaa toteutetaan nuoret edellä, ja jokaisen ääni on arvokas näissä yhteisissä hetkissä. 


TI 13.1.

Kohtaamispaikka on auki klo 11-15. Huom! avataan tuntia myöhemmin!

Leipaistaan uunipellillä siemennäkkileipää. Osallistu tekemiseen tai nauti lopputuloksesta. Tai vaikka molemmat 😃


KE 14.1.

Kohtaamispaikka on auki klo 11-15. Huom! avataan tuntia myöhemmin!

Tänään voi taas päivittää omat soittolistansa, sillä Toivossa kuunnellaan musiikkia iltapäivästä. Jokainen joka haluaa, voi valita biisin yhdessä kuunneltavaksi. Jos halutaan, niin voidaan jättää musatoiveet anonyymisti. Tämä ei ole levyraati eli ihan vaan kuunnellaan rennosti menemään. 


TO 15.1.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Tänään voit halutessasi keksiä tai kopata pienimuotoisen siivoilutehtävän Toivolta. Pidetään yhdessä huolta Toivosta, niin siellä on taas entistä mukavampaa puuhailla monenlaista. Iltapäivällä siivouspäivän iloksi on tarjolla myös jotain pientä kahvi-/tee-evästä.


PE 16.1.

Kohtaamispaikka on aina kiinni perjantaisin. Näin myös tällä kerralla.
Tänään ei ole Discordissa ohjaajaa paikalla. Ekan kerran tavataan siellä yhdessä pe 23.1. 


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!



maanantai 5. tammikuuta 2026

Tänään voi taas kokeilla pakkasenkestävyyttään ja vaeltaa Toivolle aamukahville ja kuulumisten vaihtoon!

Maanantaina (tänään) ovi on taas auki klo 10-15, tiistaina ollaan KIINNI Loppiaisen takia, mutta sitten taas keskiviikkona ja torstaina ollaankin auki tuttuun tapaan klo 10-15. Hyvää tätä vuotta kaikille! 💖 Halusin vaan hihkaista, että TÄÄLLÄ OLLAAN! 😃