perjantai 30. syyskuuta 2022

Lokakuu- On aika hyvästellä Eija ja toivottaa Tiina tervetulleeksi takaisin!

Eijan matka Toivon työntekijänä ja Tiinan sijaisena päättyy ensi viikon jälkeen- tulethan siis vielä tervehtimään!  Meillä jokaisella on ihan taatusti valtavasti mieleenpainuvia hetkiä, keskusteluja, uusia kädentaitoja ja niin paljon muutakin kertynyt muistoihin Eijasta ja yhdessä vietetystä ajasta. Nyt on kuitenkin aika päästää Eija muihin mielenkiintoisiin juttuihin ja toivottaa Tiina tervetulleeksi takaisin mukaan Toivon arkeen ja juhlaan. Eijan läksiäisiä vietetään torstaina 6.10. 

Ensi viikolla Toivossa:

Ma 3.10. Toivo on auki klo 10-15.  Aamupalaa tarjolla klo 10. Levyraati klo 13-. Levyraadissa ei ole virallista teemaa. Tule siis soittamaan oma biisi tai tule vain kuuntelemaan mitä muut ovat valinneet soitettavaksi.

Ti 4.10. Toivo on auki klo 10-15.  Ohjaaja Discordin puhehuoneessa klo 10-11. Päivät pimenevät- nyt on siis syytä laittaa heijastimet roikkumaan takkiin tai laukkuihin! Tehdään itsellemme erilaisia ja hyvin uniikkeja heijastimia! 

Ke 5.10. Toivo on auki klo 10-15.  Myös tänään on mahdollisuus askarrella heijastimia. 

To 6.10. Toivo on auki klo 10-15. Eijan viimeinen päivä Toivossa💗. Viralliset läksiäiskahvit tarjolla klo 13-  Luvassa pientä ohjelmaa myös😊

Pe 7.10. Toivo on kiinni! Mukavaa loppuviikkoa!



Erilaisia ja erilaisiin aiheisiin liittyviä pienempiä ja suurempia kollaaseja on syntynyt useampia tällä viikolla muu tekemisen  lomassa kohtaamispaikalla. 

Ulkoilemassakin ehdittiin käydä😊 Onneksi osui ihana syksyinen keli ulkoilureissulle Ruissalon luontopoluille, ihana luonto ja niin paljon ihasteltavaa sekä kuvattavaa. Tunnelmallinen Honkapirtti kruunasi koko reissun- olipas virkistävää! 












perjantai 23. syyskuuta 2022

Syyskuun viimeinen viikko ja kollaasit ovat villinneet askarteluhuoneen!

Tällä viikolla päästiin porukalla tutustumaan järjestöjen tarjontaan aurinkoisella Kuappatorilla, joka alkaa olla vähitellen ilahduttavan valmiin oloinen. Toivossa meitä virkisti aamupalan ja muiden mukavan seuran lisäksi kehupäivä, joka muistutti siitä, miten tärkeää on puhua kauniisti ja kannustavasti sekä itselle että muille. Entä jos itseä voisikin puhutella niin kuin puhuttelisi hyvää ystävää? Mitähän siitäkin seuraisi? Lounais-Suomen-SYLI ry:n Sami ja Petra poikkesi meitä moikkaamassa keskellä viikkoa. Heidän kanssa on kyllä kiva jutella, ihan kaikesta. Toivossa suunniteltiin jo hiukan Eijan läksäreitä, juteltiin ja kirjoiteltiin Discordissa, pelattiin ja rakenneltiin kollaaseja. Askarteluhuoneessa tuntuu syntyvän ihan erityisiä luovia juttuja, jotka lähtevät liikkeelle nuorten ideoista. Kohtaamispaikalla on tavattu viime aikoina useampikin toimintaan tutustuva. Tervetuloa mukaan vaan, ihan jokaiselle 💗

Kiitos! 😍


ENSI VIIKOLLA:



Ma 26.9. Toivo on auki klo 10-15. Aamupalaa tarjolla klo 10 alkaen. Iltapäivällä klo 12 aikoihin pääsemme tutustumaan Nuotti-valmennukseen, josta meidän kanssa tulee juttelemaan kuntoutustyöntekijä ja seikkailuohjaaja Valtteri Liimula MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiöltä. Henkilökohtaista Nuotti-valmentajaa voi hakea käytännössä kuka vaan 16-29 -vuotias nuori, joka tarvitsee tukea jokapäiväisen elämän erilaisiin haasteisiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.

Ti 27.9. Toivo on auki klo 10-15. 

Ohjaaja paikalla Toivon Discordissa klo 10-11. Poikkea paikalla puhehuoneessa tai kirjoittele yhdessä tai vaikka yksärinä.

Nuorten innoittamana tehdään tällä viikolla erilaisia kollaaseja askarteluhuoneessa. Tule tekemään omaa tai yhteistä projektia. Kollaasi on tekniikka, jossa erilaisia materiaaleja yhdistetään samaan teokseen. Sun kollaasi voi olla aiheeltaan, toteutukseltaan ja kooltaan ihan omanlaisensa ja käytännössä mitä vain. Voit tehdä isosti tai pienesti, kumpi vaan sopii sulle paremmin. Entä jos kollaasi muistuttaakin sua jostain tärkeästä asiasta? Voit sijoittaa sen vaikka sillä tavalla, että se tulee sua vastaan arjessa usein ja kiinnittää huomiosi ja ajatuksesi sopivalla tavalla. Näistä voi halutessaan koota vaikka päiväkirjaa tai tehdä yhden yksittäisen.

Ke 28.9. Retki Ruissalon saareen luontopolulle. Lähtö Toivolta klo 11.15. (Toivo on auki klo 10-11.15).  Ota mukaan syksyiseen metsään sopivat varusteet. Tarvitset matkaan mukaan kengät, joilla on mukava kävellä ja evästä, jota haluat reissussa syödä ja juoda. Kaikenlaiset säät sopivat meidän retkipäivään, tarvittaessa retken luonne muuttuu pienesti sään mukaan. Mutta siis menossa ollaan - ihan joka tapauksessa. Tule mukaan! 

To 29.9. Toivo on auki klo 10-15. Kollaasien tekeminen jatkuu. Tänään voi vielä aloitella uutta tai halutessaan jatkaa jo aloitettuja. Jos et halua tehdä omaa kollaasia, voit myös rakennella yhdessä Toivon yhteistä.

Niin, ja Toivossa voi aina myös vain olla. Joskus ihan vaan se, että tulee lähteneeksi kohtaamispaikalle ja voi olla muiden seurassa, on se juttu.


Mukavaa loppuviikkoa!


perjantai 16. syyskuuta 2022

Mysteerit selvitetty!

Viikolla 37 Kohtaamispaikka Toivossa ratkottiin mysteerihuoneen salaisuutta. Kaikki saivat lukot auki ja tekivät hienoja oivalluksia. Oli hienoa nähdä miten onnistuminen tekee ihmisen iloiseksi. Kiitos mysteeriboxin lainaamisesta Essille :)

Askarteluhuoneessa tehtiin jälleen hienoja teoksia ja muutenkin meno oli leppoisaa ja mukavaa.





Toivon viikko 38


Maanantai 19.9.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Aamupalaa tarjolla maanantaiseen tapaan.

Tule tapaamaan muita, pelaamaan pelejä, tai askaroimaan jotakin askarteluhuoneen tarvikkeista. Tai vaikka juomaan kuppi kahvia tai teetä.


Tiistai 20.9. 

Toivo auki klo 10-13.30.

Klo 13.30 lähdemme torille, jossa torin avajaisiin liittyen turkulaiset järjestöt esittelevät toimintaansa. Mukana meidänkin oma Turun NMKY-YMCA Turku. Käydään katsomassa onko tori valmis ja millaisia järjestöjä Turussa toimii. 


Keskiviikko 21.9.

Toivo auki klo 10-15. 

Ohjaaja paikalla Discordin puhehuoneessa klo 10-11.

Noin klo 12 tuttavamme Lounais-Suomen Syömishäiriöyhdistyksestä, eli SYLI:stä tulevat käymään ja juttelemaan mukavia. Heidän kanssaan voi jutella syömiseen liittyvistä asioista, tai ihan mistä vaan muustakin. 





Torstai 22.9. 

Toivo auki klo 10-15.

Tänään kehutaan itseämme ja toisiamme. Kiinnitetään huomiota siihen, millaista puhetta puhumme itsellemme ja onko siitä aiheellista muuttaa kannustavampaan suuntaan. Onko helpompaa antaa myönteistä palautetta toisille kuin itselle?


Perjantai 23.9.

Kohtaamispaikka on kiinni. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!




perjantai 9. syyskuuta 2022

Toivon mysteerihuone Sirkus- Tule ihmettelemään ja ratkomaan tehtäviä!

Ensi viikon ohjelmassa on monta pientä ja yksi hieman isompi juttu. Toivossa on mahdollisuus osallistua  mysteerihuone Sirkuksen arvoitusten ja tehtävien ratkaisemiseen pienissä porukoissa tai halutessaan myös yksinkin.  "Pakohuone" tyyppisen mysteerin tehtävät ovat kivoja, mielenkiintoisia ja ratkaistavissa😉- vinkkejä saa aina halutessaan- onnistumisia luvassa!  Toivolaisilla on mahdollisuus mysteerin ihmettelemiseen ja selvittämiseen koko viikon ajan.  Tiistain- torstain välisenä aikana myös muilla on mahdollisuus tulla erilaisilla kokoonpanoilla testaamaan mysteerihuonetta. Ilmoittele Toivon numeroon 050-5011599, jos pienikin innostus herää ja tule kokeilemaan hauskaa ja helppoa "pakohuonetta"

Toivo on mysteerihuoneen lisäksi auki normaalisti, joten kaikenlaista muutakin puuhaillaan  virallisen ohjelman rinnalla koko viikon ajan ;)




Ma 12.9. Toivo on auki klo 10-15.  Aamupalaa tarjolla klo 10. Mysteerihuone Sirkuksen ovi aukeaa ensimmäisille innokkaille klo11. 

Ti 13.9. Toivo on auki klo 10-15.  Ohjaaja Discordin puhehuoneessa klo 10-11. Mysteerihuone avoinna. Kaikenlaista muutakin voi päivän aikana tietysti puuhailla ja tehdä- kuten yleensäkin!

Ke 14.9. Toivo on auki klo 12-15.  Mysteerihuone Sirkus avoinna tänään myös

To 15.9. Toivo on auki klo 10-15. Mysteerihuone Sirkus avoinna viimeisen päivän- vielä ehdit!

Pe 16.9. Toivo on kiinni! Mukavaa loppuviikkoa!


Muutama kuva kuluneen viikon touhuista.


Iltapäivän installaatio😍

Isolla porukalla keilaamassa🎳

Hyvien tekojen taulu täyttyy tasaisesti- vielä on tilaa💜




torstai 1. syyskuuta 2022

Jo 18 vuotta aukioloa, tukea ja toimintaa nuorille aikuisille - Onnea vielä kerran Toivo ja kaikki Toivolaiset!

Ihan huippua! 😍 Tänään juhlistettiin jo 18 -vuotiasta Nuorten kohtaamispaikka Toivoa 💖 Vuosilaskurimme käynnistyi siitä hetkestä, kun ensimmäinen nuori saapui Toivoon Sirkkalankadulla (Kyllä, Toivon tarina alkoi sieltä, vaikka nyt ollaankin jo pitkään oltu ihan ydinkeskustan ytimessä). Toivo on ollut vuosien varrella monelle varsin tärkeä paikka, joskus jopa se ainoa, jonne on voinut päivisin lähteä, kohdata muita ihmisiä, saada päiviin rakennetta, mielekästä sisältöä ja toiminnallisuutta. Toivon tarina on tarina, jossa näkyväksi tulevat kaikki vuosien varrella Toivossa tavatut ihmiset - ja ihan erityisesti nuorten tarinat ovat tämän tarinan sydän.

Hyvin samanlaiset asiat koskettavat meitä tässä päivässä kuin aiempinakin vuosina. Hyppää mukaan tarinaan, jonka jokaisella sivulla on merkitystä! Toivon porukan kanssa on kiva tavata ja vaihtaa ajatuksia, tehdä monenlaisia asioita omien voimavarojen ja kiinnostuksen puitteissa, joskus kokeilla jotain itselle uutta ja hiukan outoakin välillä 😄




Viikolla oltiin Kupittaalla minigolfissa. Ehkä yksi Turun hauskimmista radoista löytyy sieltä. Ollaan juteltu, pelattu, tehty ja nautittu ihan taivaallista omenapiirakkaa ja vietetty yhdessä Toivon synttäreitä. Hyvinvointitsydeemissä kertyy pallura poikineen, tosi moni meistä on jo myöntänyt itselleen värikkään pompulan jostakin sellaisesta pienestä suuresta teosta, jolla on eteenpäinvievää merkitystä omalle ololle. Tänään kun tässä asiaa oikein mietin, niin jo Toivoon lähteminen voi jonakin päivänä olla hyvinkin palleron arvoinen tempaus, vähintäänkin paremman mielen puolesta. 


ENSI VIIKOLLA: 


MA 5.9. Toivo on auki klo 10-15. Aamupalaa tarjolla klo 10 alkaen. Rentoa yhdessäoloa tiedossa koko päivä. 

TI 6.9. Toivo on auki klo 10-15. Rentoutushetki klo 10.30. Kohtaamispaikka rauhoittuu kehon ja mielen kuulostelun äärelle rentoutuksen ajaksi. Etsi itsellesi hyvä paikka, jossa voit tuntea olosi mahdollisimman turvalliseksi ja mukavaksi. Voit milloin tahansa liittyä mukaan itsellesi sopivalla tavalla. Tänään voidaan jo hiukan aloitella hamahelmitöitä ja niiden suunnittelua. Tällä viikolla niiden parissa vietetään aikaa yhdessä myös (ainakin) torstaina.

KE 7.9. Toivo on auki klo 10-13.30. Iltapäivällä lähdetään keilaamaan Aninkaisten keilahallille. Lähtö Toivolta yhdessä kävellen klo 13.30. Meillä on ratavaraus hallilla klo 14-15. Tule mukaan! Olet tervetullut matkaan mukaan juuri sellaisena kuin olet. Eli ei todellakaan tarvitse osata keilata voidakseen lähteä keilaradalle! 😀🎳✨

TO 8.9. Toivo on auki klo 10-15. Tänään voidaan tehdä yhdessä hamahelmiaskarteluja. Nämä pienet värikkäät muovihelmet taipuvat tosi moneksi. Innolla odottelen mitä kaikkea kivaa meidän käsistä tänään syntyykään. Tule toteuttamaan yhdessä joku just sun mielestä kiva juttu omaksi ja/tai muiden iloksi.


Mukavaa loppuviikkoa! 

Tervetuloa mukaan toimintaan uudet ja vanhat Toivon kävijät 💗