torstai 19. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta!

Toivo on joululomalla 19.12-6.1

Ovet avataan tiistaina 7.1.2014 klo:10.00





perjantai 13. joulukuuta 2013

Jouluntuoksuja on viikko ollut pullollaan...

Viikko on vierähtänyt jouluaskartelujen ja leipomisen merkeissä. Maanantaina Vimmassa tehtiin aivan ihania kynttilöitä. Toivossa on askerreltu ihania tiskirättejä ja uunissa on valmistunut useampi pelti joulutorttuja. Iso kasa erilaisia piparkakkuja sekä  piparkakkutalo on saatu valmiiksi. Ja pakko myöntää, on kyllä aika herkullisen näköinen! 

Toivon ensi  viikko pitää sisällään seuraavaa:

Ma16.12 TOIVO AUKI 10-15. Aamupuuroa tarjolla klo 10.00. Taas leivotaan, tällä kertaa hieman suolaisempaa, saaristolaisleipää.  Ja tietysti maistellaan iltapäivällä tuotoksia...

Ti17.12 JouluBingo klo 12.00. Telkkari odottaa vielä asentajaa, mutta toivotaan että päästää katsomaan  yhdessä jokin mukava jouluelokuva ToivoKinossa klo 14.00

Ke18.12 TOIVO AUKI 12-19. Joulujuhlia vietetään klo 16-19. TERVETULOA!


Toivo on joulutauolla TO 19.12- MA 6.1. Ovet avataan taas tiistaina 7.1.2014 klo:10.00


maanantai 9. joulukuuta 2013

Uusi viikko on aluillaan taas :) Tervetuloa Toivoon!

Täälläpä ollaan taas :) Aamupuuro on valmista ja joulutortut menossa uuniin..
Tässäpä pikapäivitys tähän viikkoon.

Eli seuraavaa ohjelmassa Toivossa:

TÄNÄÄN,
 MA 9.12. Aamupuuroa nyt hop hop :) Ihania joulutorttuja myös kahvin kaveriksi nopsille aamuvirkuille. Tule ja virittäydy uuteen viikkoon. TOIVO ON AUKI TÄNÄÄN klo:10-13.30. Kynttiläpaja sen jälkeen ennakkoon ilmoittautuneille Vimmassa. Lähtö Toivolta.
TI 10.12. TOIVORIIHI klo:12. Taas on aika vaikuttaa Toivon arkeen ja yhteisiin asioihin. Jatketaan tänään myös jouluaskarteluja ja valmistellaan alulle piparkakkutaloa pihapiireineen.
KE 11.12. Piparkakkutalkoot! Kaikki mukaan leipomaan ja koristelemaan.
TO 12.12. Glögiä ja kynttilänvaloa tarjolla klo:10. Kokkaillaan yhdessä klo:11 alkaen, hinta 2e. Mitäköhän mukavaa keksitään tänään?

perjantai 29. marraskuuta 2013

Joulukuu kolkuttelee Toivon ovella...

Ensimmäiset piparit on maisteltu, glögi on lämmittänyt  kylmiä varpaita, joulukorttipajassa on askerreltu ihania kortteja  ja joulukalenteri on ilmestynyt odottamaan innokkaita luukkujen avaajia.... Nyt odoteellaan sitä luvattua lumisadetta.

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu:

Ma 2.12. HUOM! Toivo aukeaa klo 10.30, jolloin tarjolla aamupuuroa.
Koristellaan Toivoa joulukuntoon, jatketaan joulukorttien askartelua ja tietysti avataan joulukalenterin ensimmäiset luukut.
Ti 3.12 Pelataan yhdessä lautapelajä, jotain uutta on ilmestynyt Toivon pelikaappiin :)
Syyskauden viimeinen sähly Puropellon koululla klo:16-17. Lähtö Toivolta klo 15.30. Kaikki mukaan!
Ke 4.12 TOIVO ON KIINNI
To 5.12 Klo 10.00 Glögiä ja kynttilän valoa, niistä on Toivon aamu tehty.  Kokkaillaan porukalla klo11.00, osallistumismaksu 2€. Omaan kotiin tai pukinkonttiin ihania siivousvälineitä eli iltapäivällä mahdollisuus tehdä persoonallisia ja ainutlaatuisia  tiskirättejä.

Mukavaa pikkujoulua!




perjantai 22. marraskuuta 2013

Viikot vierähtävät valtavan nopeasti, niin taas tämäkin viikko. Joulukuu ja joulutouhut kolkuttelevat jo ovella. Ensi viikolla Toivossakin saadaan hieman nauttia jo jouluntunnelmasta. 
 
Marraskuun viimeinen viikko vietetään seuraavanlaisen toiminnan merkeissä:
Ma 25.11 Aamubrunssi eli hiukan ruokaisampi aamupala tarjolla klo 10.00
Ti 26.11 Teevee on toivottavasti taas seinällä ja päästään pitkästä aikaa.... laulamaan singstaria. Sähly Puropellon koululla klo 16-17. Lähtö Toivolta porukalla klo 15.30. 
 (Syyskauden viimeinen sählykerta ti 3.12)
Ke 27.11 Aloitetaan hyvissä ajoin...  Joulukortti talkoot!
To 28.11 Kokkaillaan taas porukalla klo11.00. Osallistua voi 2€ sijoituksella. 
 Joulukortti talkoot jatkuu, samalla nautitaan glögiä, kuunnellaan vähän joulumusiikkia eli                                 pikkujoulutunnelmaa luvassa.

Ensi viikolla Toivo on normaalisti auki joka päivä eli maanantaista torstaihin klo 10-16. Tervetuloa!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Toivoa tarjolla! :)

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavanlaista:
MA 18.11. Tervetuloa aamupuurolle klo:10! Tänään pelataan lautapeliturnaus klo:11.00. Turnauksen alussa päätetään yhdessä mitä tänään tekisi mieli pelata. Tule mukaan ja ehdota suosikkipeliäsi. Voittajalle tiedossa jotakin pientä ja mukavaa :)
TI 19.11. TOIVO KIINNI - EI SÄHLYÄ!
KE 20.11. TOIVO KIINNI 
TO 21.11. Ollaan jälleen auki tavalliseen tapaan klo:10-16. Yhdessä kokkailua klo:11 hintaan 2e. Iltapäivällä ToivoKino klo:14-16 eli vuokrataan ja katsellaan yhdessä elokuva.. sillä varauksella, että saadaan telkkari toimimaan taas askarteluhuoneessa.

Huom! Aukioloajoissa muutoksia, joten lukaisehan viikon ohjelma tarkkaan. Olemme muutaman päivän pois Kohtaamispaikalta ja hiukkasen remonttia pukkaa entisessä telkkunurkassa. Toivossa aloittaa maanantaina myös uusi opiskelija :) Että semmoista tiedossa tällä kertaa. Tulehan tutustumaan! Viimeksi tehtiin torstaina taivaallista lasagnea, mitähän hyvää keksitään yhdessä tällä kertaa?



torstai 7. marraskuuta 2013

Onpas mukavaa kun on ovet auki taas! :) Nyt vaan eletään Toivossa, että saadaan kaikki pysyä terveinä


Olipas ihanaa nähdä teitä kaikkia taas :)
Marraskuun toimintakalenteri on nyt noudettavissa Toivosta! Tule hakemaan omasi kotiin. Kalenterissa on perinteiseen tapaan jälleen kaikenlaista kivaa yhdessä oloa ja puuhasteltavaa!

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavanlaista:
MA 11.11. Aamupuuroa tarjolla klo:10.00. Tänään aloitellaan tekemään ihania, persoonallisia, käsipyyhkeitä vohvelikankaasta. Voit kirjoa herkullisen pyyhkeen itsellesi tai vaikka joululahjaksi ystävälle.
TI 12.11. TOIVO ON AUKI klo:12-16. Sähly Puropellon koululla klo:16-17. Lähdetään yhdessä Toivolta kävellen klo:15.30. Nyt kaikki mukaan pelailemaan! Syksyn viimeinen sähly on ti 3.12.
KE 13.11. Käsipyyhkeiden tekeminen jatkuu.
TO 14.11. Kokkaillaan yhdessä porukalla klo:11. Osallistumismaksu 2e. KAIKKI TOIVOON klo:14! Otetaan koko porukasta yhteinen 'luokkakuva' muistojen kirjaan :)

Mukavaa loppuviikkoa!
Niin.. ja Torstai on tietenkin Toivoa täynnä eli tänään Toivo on auki tavalliseen tapaan, klo:10-16!


perjantai 1. marraskuuta 2013

Viikko on nyt vierähtänyt sairastelujen merkeissä.... Ensi viikosta toivotaan hieman toisenlaista!
Poikkeuksia valitettavasti on hieman aukioloajoissa, huomioithan ne!

Ma 4.11 TOIVO ON AUKI 12.30-16.00 "Viralliset" iltapäiväkahvit klo 14.00

TI 5.11 TOIVO KIINNI koulutuksen takia. Sähly peruttu.

KE 6.11 Sunnuntaina 10.11 vietetään Isänpäivää. Tule askartelemaan isälle ihana kortti tai jokin muu pieni yllätys.

TO 7.11 Kokkaillaan porukalla klo11.00. Osallistumismaksu 2€

Ensi viikolla vietetään miestenviikko eli mahtavaa miestenviikkoa kaikille miehille ja naisille!
Ja mukavaa viikonloppua!








keskiviikko 30. lokakuuta 2013

TOIVO ON VALITETTAVASTI KIINNI SAIRASTUMISEN TAKIA

KESKIVIIKKONA 30.10 ja
TORSTAINA 31.10




tiistai 29. lokakuuta 2013

HUOMIO KAIKKI!

TOIVO ON KIINNI VIELÄ KESKIVIIKKONA 30.10 sairastelu jatkuu...
 
 
 

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

TOIVO ON HUOMENNA MA 28.10 KIINNI!

Elikkäs maanantaina 28.10 Toivo on valitettavasti kiinni sairastumisen takia...

Tiistaina 29.10 ollaan myös kiinni.

Eli toivottavasti nähdään taas keskiviikkona!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Karkki vai kepponen?

Luurangot katolla kolistelee,
peloissansa vapisee.
Sisään ne päästä,
mut kurpitsa yks ees säästä.
Halloween nyt tulla saa...

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavaa:

Ma 28.10 Aamupuuroa tarjolla tuttuun tapaan klo10.00. Vitsi mikä päivä! Päivään mahtuu luultavasti paljon nauramista... ;) Ota mukaan parhaat vitsisi ja tule kertomaan ne muille.
Ti 29.10 TOIVO KIINNI
Ke 30.10 Valmistaudutaan torstaina pidettäviin halloween-juhliin yhdessä. Kaiverretaan kurpitsalyhdyt valmiiksi, valmistetaan mahtava kattokruunu, tehdään koristeita ja lopuksi koristellaan Toivo juhlakuntoon!
To 31.10 Halloween-juhlat. Pukeutuminen teeman mukaisesti on sallittua, muttei pakollista. 

Hyvää viikonloppua ja nähdään ensi viikolla taas!



torstai 17. lokakuuta 2013

Heippa!

Ihana toimintarikas viikko alkaa olla lopuillaan taas :)
Huomenna ampaisemme syyslomaviikonlopulle, joten poikkeuksellisesti ensi viikosta hiukkasen jo tänään, torstaina.

Ensi viikolla tapahtuu:
MA 21.10. Aamupalalle Toivoon klo:10! Jatkamme tänään heijastimien tuunausta, mutta toki samalla voi askarrella muutakin jos pimeässä loistavia Hama-juttuja alkaa olla jo joka taskun pielessä :D
TI 22.10. SyyyyysBINGO! Ja KiVaT palkinnot :) Peliaika alkaa klo:13! Sählyä Puropellon koululla klo:16-17. Lähdemme yhdessä kävellen sählyvuoroa kohti Toivolta klo:15:30. Tule mukaan!
KE 23.10. TOIVORIIHI klo:11.00! Eli Toivolaisten oma kokous. Puhutaan tärkeistä Toivon asioista. Tule vaikuttamaan! Palautetta ja kehittämisideoita otetaan vastaan. Aina.
TO 24.10. Toivo on KIINNI tänään! Toimintakalenterin ennakkotiedoista poiketen - Huom!

Kiitos mukavasta viikosta ja rentouttavaa viikonvaihdetta! :)

perjantai 11. lokakuuta 2013

Moikka ja Hyvää viikonloppua! :)

Ainakin on tosi hienoa ulkona tänään :) Toivottavasti pääset nauttimaan syksystä sinäkin!

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu:
MA 14.10. Perinteinen, Paras, Toivon aamupuuro klo:10. Iltapäivällä jo klo:13 alkaen mahdollisuus leipoa ihania ja suussasulavia muffinsseja meitä viime aikoina ilahduttaneiden toimintaterapia-opiskelijoiden kanssa. Om Nom. Leipominen on maksutonta ja ennen kaikkea -Kivaa!
TI 15.10. Toivo on auki klo:12-16! Huom! Sähly Puropellon koululla klo:16-17. Lähdetään Toivolta kävellen porukalla jo klo:15:30. Kaikki sählyyn mukaan - Toivoon ei jää kukaan! Uusia ja aiemmin Toivon riveissä pelanneita 17-28 -vuotiaita liikunnallisesta harrastuksesta kiinnostuneita otetaan ilomielin pelaamaan mukaan :)
KE 16.10. Toivo on auki klo: 12-19!! Huom! Jos muulloin on vaikea ehtiä moikkaamaan tuttuja, niin tässä on loistava mahdollisuus juuri sinulle! Mukavaa yhdessäoloa iltaan asti.
TO 17.10. Mikä fiilis aamuvirkut? :) Klo: 9:00 mahdollisuus odotella Toivon aukeamista valokuvakorttien maailmaan tutustuen. Kokkaillaan yhdessä alk. klo:11. Ota mukaan 2e osallistumista varten. Mitäköhän hyvää keksitään tällä kertaa..

Muistathan huomioida muuttuneet aukioloajat tiistain ja keskiviikon osalta! Kiitos kivasta viikosta ja voimia viikonlopulle :)

perjantai 4. lokakuuta 2013

Syksyistä, aurinkoista perjantaita!


Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavaa:

Ma 7.10 Aamupuuroa tarjolla tuttuun tapaan klo 10.00.
Iltapäivällä ohjelmassa toimintaterapia- opiskelijoiden meille suunnittelemaa ohjelmaa. Suunnittelemamme ja tekemämme lautapeli jäi hiukan kesken, olisi mukava saada se valmiksi! Ja ei kun pelailemaan!

Ti 8.10 Tee se itse-heijastin. Eli suunnittele ja tee itsellesi oma heijastin.
Sähly Puropellon koululla klo 16-17. Lähtö Toivolta n.klo15.30. Kaikki innokkaat mukaan!

Ke 9.10 Kaunistautumista ja hyvää oloa. Mitä sinä kaipaisit juuri nyt? Nyt voit hauduttaa silmiä teepusseilla, laittaa kaurapussin harteille, rasvaa kyynerpäihin, uudet kynsilakat tai kuunnella rentouttavaa musiikkia... 

To 10.10 Aamuvirkut osa:2  klo: 9.00 : "Mikä fiilis aamuvirkut?" Nyt vaihtui aamulenkit valokuvakortteihin, joilla pelataan yhdessä Toivon aukeamista odotellessa.
Kokkaillaan porukalla klo 11.00, osallistumismaksu 2e

Mukavaa viikonloppua!




tiistai 1. lokakuuta 2013

Huomio Huomio!

Tule mukaan! :) Keskiviikon syysretki metsään toteutetaan Ruissalon luonnonsuojelualueella.
Lähtö Toivolta klo:10. Olemme reissussa bussilla 8, joka lähtee kauppatorilta klo:10:30. Viivymme Ruissalossa koko päivän, joten kaikki mukaan - Toivoon ei jää kukaan! Tänään kannattaa vielä tulla Toivolle leipomaan evästä matkaan. Toivolta saa mukaan sämpylää, pullaa ja hedelmän. Jos kaipaat sen lisäksi muuta evästä, niin omia herkkuja voi ottaa mukaan. Ota lämmintä vaatetta, ettei vilu yllätä :)

Torstaina Toivo on KIINNI, koska saimme viimehetkellä vielä paikan messuilta Turun amk:ssa.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Uusi toimintakalenteri lokakuulle 2013 on ilmestynyt! Tule hakemaan omasi Toivosta :)


Ensi viikolla Toivossa:
MA 30.9. Aamupuuroa tarjolla klo:10. Iltapäivällä saamme taas nauttia toimintaterapia-opiskelijoiden meille suunnittelemasta ohjelmasta klo:14 alkaen. Kannattaa olla mukana! Ennakkotietojen perusteella ainakin askarrellaan yhdessä lautapeli ja suunnitellaan sen käänteitä ja sääntöjä.
TI 1.10. Leivotaan yhdessä evästä keskiviikon syysretkelle. Lähtö sählyyn Toivolta klo:15.30 ja sähly Puropellon koululla klo:16-17.
KE 2.10. Syysretki metsään! Niin mennään metsään, että reissussa ollaan koko päivä :) Lähtö Toivolta klo:10. 
TO 3.10. Aamuvirkut osa:2. klo:9:00 : 'Mikä fiilis aamuvirkut?' Nyt vaihtuu aamulenkit valokuvakortteihin, joilla pelataan yhdessä Toivon aukeamista odotellessa. Kokkailua ohjelmassa klo:11, hinta 2e.

Hyvää viikonloppua ja Kiitos kivasta viikosta! :)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Toivo avaa ovensa huomenna tiistaina 24.9 klo 11.00


Olemme avoinna 11-16. Sähly Puropellon koululla 16-17. Lähtö Toivolta klo 15.30.



perjantai 20. syyskuuta 2013

Pikkuhiljaa kesä kääntyy syksyyn...

Mennyt viikko on pitänyt sisällään herkullisia sämpylöitä, maukasta kalakeittoa, vauhdikkaita tilanteita sählykentällä, mielenkiintoisia keskusteluja, uusia kasvoja ja iloisia ilmeitä eli todella mukava viikko takana!

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavaa:

Ma 23.9 Aloitetaan viikko aamupuurolla klo 10.00
Klo 14-15.30 Toimintaterapia -opiskelijat  opastavat meitä erilaisten renoutusmenetelmien saloihin ja antavat vinkkejä ja keinoja rentoutumiseen arjen keskellä.
Ti 24.9 ToivoKino eli valitaan ja katsellaan yhdessä mukava elokova.
Sähly Puropellon koululla klo 16-17. Lähtö Toivolta n.klo 15.30
Ke 25.9 Cluedo- pelipäivä. Salaperäinen rikos, ratkaisematoin arvoitus, kuka hänet murhasi, kuinka ja missä? Siitä otetaan selvää...
To 26.9 Aamuvirkut lähtee taas Toivolta kävelylle klo 9-10. Jos vaikka löytyis omenoita evääksi  tai piirakkaan asti.
Klo 11.00 Kokkaillaan yhdessä. Osallistumismaksu 2€

Hyvää viikonloppua kaikille, nähdään ensi viikolla!



perjantai 13. syyskuuta 2013

Varaslähtö ensi viikkoon :)

Seuraava viikko Toivossa tuo tullessaan jälleen mukavaa tekemistä ja yhdessäolemista.
Ma 16.9. Toivon perinteinen aamupuurohetki klo:10. Iltapäivällä Toivossa leivotaan ja nautitaan yhdessä omatekoisia sämpylöitä.
Ti 17.9. Huom! Toivo aukeaa klo:12!
 Klo:15:30 lähdetään porukalla kohti Puropellon koulua. Toivolaisten sählyvuoro on siellä klo:16-17.
Ke 18.9. Toivon kävijöiden oma kokous eli Toivoriihi starttaa klo:13. Tule keskustelemaan sinulle tärkeistä asioista Toivossa ja vaikuta!
To 19.9. Aamuvirkut ampaisevat kävelylenkille jo klo:9:00. Lähtö Toivon edustalta.
Kohtaamispaikka on auki klo:10-16. Kokkaillaan yhdessä klo:11. Kokkailun hinta 2e.

Hyvää viikonloppua!

Viikonlopun  vinkki: Turun Päivänä Su 15.9. klo:12-16 Turun NMKY esittelee toimintaansa Aurajoen rannassa ( Aurasillan vieressä). Tervetuloa kahville ja katsomaan mitä kaikkea muuta kivaa on tarjolla :)

perjantai 6. syyskuuta 2013

Vielä saadaan nauttia lämpimistä, aurinkoisista päivistä... Aika mukavaa ;)

Ensi viikolla Toivossa ohjelmassa seuraavanlaista:

Ma 9.9 Aloitetaan viikko aamupuurolla  klo 10.00. T-paidan tuunaustalkoot jatkuvat... Elikkäs ota mukaan oma vanha tai uusi t-paita, jota voit muokata "mukavammaksi".

Ti 10.9 ALIAS - Tule ja selitä! Pelaillaan siis Aliasta....
Sähly Puropellon koululla klo 16-17. Lähtö Toivolta porukalla klo 15:30

Ke 11.9  Kokkaillaan jo tänään klo 11.00. Osallistumismaksu on 2 €

To 12.9 Aamuvirkut lähtee taas kävelylle Toivolta  klo 9-10.
Horoskooppipäivä. Tutkaillaan ja ihmetellään horoskooppeja yhdessä...

Hyvää viikonloppua!




perjantai 30. elokuuta 2013

Sateista perjantaipäivää!

..Onneksi sentään lämmintä sellaista. Seuraavalla kerralla kun Toivo avaa ovensa onkin jo Syyskuu. Syyskuu on Toivon historiassa sikäli merkittävä, että ihan ihka ensimmäisen kerran Toivo avasi ovensa 1.9.2004. Meillä on täällä maanantaina siis iloinen 9-vuotias ystäviään odottelemassa klo:10-12 tuhdille Aamupalalle :)
Huomioithan, että ensi viikolla toimintakalenteriin palaa vanha tuttu sählyvuoro Puropellon koululla, Aamuvirkut valtaavat toimintakalenterista torstaiaamut syyskuussa, joten lenkkarit jalkaan, ylös, ulos ja lenkille :)

Ensiviikolla siis:
Ma 2.9. Toivo auki klo:10-12! Onnellinen 9-vuotias tarjoaa kävijöille aamubrunssia <3
Ti 3.9. Tee-paitaTalkoot. Ota mukaan oma vanha paita tuunattavaksi.
Iltapäivällä aloitetaan syksyn sählykausi Puropellon koululla klo:16-17. Lähtö Toivolta klo:15.30. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet 17-28-vuotiaat harrastelijasählystä kiinnostuneet!
Ke 4.9. Retki Käsityöläismuseoon. Lähtö Toivolta klo:14. Kaikki mukaan, Toivoon ei jää kukaan!
To 5.9. Aamuvirkut kävelee! klo:9-10. Lähtö Toivolta. Yhdessä kokkailua klo:11. Osallistumismaksu ruuanlaittoon 2e.

Hyvää viikonloppua kaikille!

perjantai 23. elokuuta 2013

Maanantaipesis muistilistalle! :D

Heippa! Viikko on ollut täynnä monenlaisia tunteita ja tunnelmia. Syksy tuo osalle meistä uusia haasteita matkassaan, jotka välistä tuntuvat suurilta, uusilta, erilaisilta ja voimia vaativilta siinä missä myös mukavilta mahdollisuuksilta ja uusilta tuulilta. Tsemppiä kaikille, jotka elämässään ovat sen tarpeessa juuri nyt. Nautitaan viikonlopusta ja ensi viikolla jaksetaan taas puuhata, mitä nyt kukakin sitten puuhailee, yhdessä ja erikseen. Erityisesti kiitoksia tällä viikolla esitetyistä syksyyn liittyvistä toiveista. Koitamme niitä huomioida suunnitellessamme syksyn ohjelmaa. Ideasadosta tuli runsas :) Jos juuri sinun toiveesi vielä puuttuu joukosta niin otahan hihasta.

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavaa:
Ma 26.8. Aamupuuroa tarjolla klo:10.
Iltapäivästä starttaamme Toivolta klo:13 pelaamaan pesäpalloa. Elämme Toivossa, että Puropellon koulun hiekkakenttä olisi vapaa. Jos ei, niin katsastetaan myös muita vaihtoehtoja. Kannamme puhelinta matkassamme, joten meille voi myös soittaa ja tarkentaa paikkaa. Toivo on kiinni pesäpalloilun ajan. Pienellä säävarauksella mennään.
Ti 27.8. Toivo on kiinni!
Ke 28.8. Huom! Kokkailemme tällä viikolla poikkeuksellisesti jo keskiviikkona! Osallistumismaksu 2e. Olethan paikalla suunnittelussa ja työnjaossa klo:11.
To 29.8. Päiväkävely klo:12 lähtö Toivolta. Osallistumme työttömien risteilyyn Förillä: 'Täl ja tois pual jokke ja siin välissäki' :) Kuka mahtaa olla huippuvieras ja mitä tax-freessa on kaupan? ilmainen lounas ja vähävaraisille maksuton ruokakassi! Jokirannasta palataan yhdessä Toivoon. Toivo menee kiinni vain retken ajaksi.

Rentouttavaa viikonloppua!


perjantai 16. elokuuta 2013

Mitäpä haluaisit tehdä syksyllä? -Tule ja Vaikuta :)

Ensi viikolla Toivossa ohjelmassa seuraavaa:
Ma 19.8. Aamupuuroa tarjolla klo:10. Iltapäivällä uusi yritys nauttia elokuun auringosta, hyvästä seurasta ja mölkystä Vartiovuorenpuistossa klo:14-16. Edellisviikolla reissu jäi sateen alle, nyt Toivotaan parempaa onnea matkaan! Kaikki mukaan - Toivoon ei jää kukaan :)
Ti 20.8. Huom! Toivo on auki klo: 12-16!! Päivän teemana Kävijän Ääni eli tule esittämään ehdotuksia ja toiveita mitä haluaisit Toivossa puuhastella syyskauden aikana. Ideoita, vinkkejä, palautetta sekä kehittämisehdotuksia otetaan vastaan ihan koko päivä.
Ke 21.8. Klo:10 aikoihin käynnistyy kamppailu Toivon shakkimestaruudesta. Jännittäviä pelejä luvassa pisin päivää.
To 22.8. Kokkausta yhdessä hintaan 2e. Ole paikalla klo:11 mennessä jos haluat osallistua. Tänään suunnitellaan yhdessä tulevaa askartelupäivää.

Aurinkoista viikonloppua kaikille! Ensi viikolla nähdään taas :)

perjantai 9. elokuuta 2013

Viikko on vierähtänyt nopeasti...

On ollut mukava tavata tällä viikolla tuttuja ja uusia kävijöitä Toivossa!

Ensi viikolla puuhastelemme seuraavaa:

Ma 12.8 Aloitetaan aamu tuttuun tapaan perinteisellä aamupuurolla klo 10.00. Päivän aikana on mahdollisuus tehdä jääkaappimagneetteja, avaimenperiä jne. cernit-massasta.

Ti 13.8 PäiväBingo klo 13.00

Ke 14.8 Lähdetään tutustumaan pääkirjastoon ja sen tarjoamiin näyttelyihin klo 14.00. Kaikki mukaan, Toivoon ei jää kukaan!

To 15.8 Kokkaillaan yhdessä klo 11.00. Osallistua voi hintaan 2 €. Edellisen kerran pizzat maistui... Mitäs seuraavaksi tekis mieli?

Toivo on auki ma-to 10-16 ( Toivo kiinni kirjastoreissun ajan, joten kaikki mukaan)




perjantai 2. elokuuta 2013

Jippii! Kohta nähdään taas :)

Toivo avaa ovensa jälleen maanantaina 5.8. klo 10.00. Päivä aloitetaan yhteisellä aamupalalla.

Kohtaamispaikka Toivo on auki ma-to klo 10-16. Tule vaihtamaan kesäkuulumisia.

Jos sää meitä vielä suosii, keskiviikkona lähdemme pelaamaan mölkkyä ja nauttimaan ulkoilmasta Vartiovuorenmäelle. Toivolta lähdetään klo 14.00. Kaikki mukaan, Toivoon ei jää kukaan!

Torstaina mahdollisuus kokkailla edullisesti, osallistua voi 2 € sijoituksella. Kokkailu aloitetaan klo 11.00

Terveisin: Raisa ja Linda

torstai 20. kesäkuuta 2013

Toivo toivottaa kaikille ihanaa kesää!

Toivo on kesätauolla 24.6 -4.8 välisen ajan.

Ovet avataan taas 5.8 klo: 10.00.
Tervetuloa silloin!


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Sateista perjantaita!

Vielä on kesää  jäljellä... Vielä tulee kauniita päiviä...

Toivossa tapahtuu:

MA 17.6 Kesänraikas aamupala klo 10.00
               Hemmotteluhetki, jalat ja kädet kesäkuntoon!

TI 18.6 Kesäretki Ruissaloon. Bussi (nro8) starttaa torilta klo 10.00. ( Pysäkki on kauppatorin puolella, paikallisliikenteen toimistoa vastapäätä) Voit tulla suoraan torille tai tulla porukalla Toivolta klo 9.30. Ruissalosta suunnataan takaisin bussilla klo 15.00. Toivo tuo mukanaan makkaraa ja eväsleivät. Ota mukaan myös omia eväitä ja juotavaa!
KAIKKI MUKAAN,TOIVOON EI JÄÄ KUKAAN! Sateen sattuessa uusia suunnitelmia...

Ke 19.6 KesäBingo klo 12.00

To 20.6  TOIVO AUKI 10-14
              Juhannusjuhlat


Ihanaa kesää kaikille!!!

Toivo kesätauolla 24.6-4.8 välisen ajan. 

Ovet avataan taas 5.8 klo 10.00. Nähdään silloin!



perjantai 7. kesäkuuta 2013

Lämmintä perjantaita kaikille!

Toivossa ohjelmassa ensi viikolla seuraavaa:

Ma 10.6 Kesänraikas aamupala klo 10.00
Kenelle lähettäisit kortin jos voisit? Ystävälle, koulukaverille, sukulaiselle vai ehkä itsellesi? Tänään se on mahdollista!

Ti 11.6 Pesäpalloa porukalla klo 14-16. Lähtö Toivolta klo 13.30 Alustavasti suunnitteilla on suunnistaa Puropellon koulun viereiselle hiekkakentälle. Pesäpallovälineet on saatu lainaksi. Kaikki pelaajat mukaan, Toivoon ei jää kukaan!

Ke 12.6 TOIVO ON KIINNI

TO 13.6 TOIVO ON KIINNI

Mukavaa viikonloppua ja nähdään ensi viikolla!


perjantai 31. toukokuuta 2013

Aurinkoista perjantaita!

Lämmintä riittää... Ihanaa!

Ensi viikolla Toivo on normaalisti auki ma-to 10-16.  HUOMIO: Tiistaina lähdetään uimaan klo13.30.

Touhutaan yhdessä seuraavaa:

Ma 3.6 Aamupuuroa tarjolla klo10.00. Askarrellaan vielä kesäksi kaikkea mukavaa... Kesäkasseja, koruja, mukeja....

Ti 4.6 Klo:13.30 suunnataan porukalla uimaan Samppalinnan maauimalaan... Varaa mukaan 50 sentin kolikko kaappia varten ( Sen saa takaisin lähtiessä) Kaikki mukaan, Toivoon ei jää kukaan!

Ke 5.6 Hurjat hedelmät...Maistellaan aikas erikoisia herkkuja klo13.00

To 6.6 Kokkaillaan porukalla klo:11.00. Olethan silloin paikalla, jos haluat osallistua.Osallistuminen maksaa 2€. Mölkkyä ja iltapäiväkahvit Vartiovuoren puistossa klo 14.00.




perjantai 24. toukokuuta 2013

Viikonlopussa jälleen!



Ensi viikolla Toivossa tapahtuu:

Ma 27.5. Toivo on KIINNI!

Ti 28.5. Tarpeettoman tavaran vaihtotori. Ota mukaan itsellesi tarpeeton tavara sikäli kun nurkistasi sellainen löytyy. Katsotaan löytyykö sille uusi hyvä koti jostakin toisaalta. Voit toki myös bongata samalla matkaasi jotakin tuiki tarpeellista :)
Iltapäivällä tennistä Vasaramäen kentällä klo:14-16. Lähtö Toivolta klo:13.30. Kaikki mukaan - Toivoon ei jää kukaan!

Ke 29.5. Kauppatori kutsuu! Lähdetään tutustumaan kauppatorin antimiin torstain kokkausryhmää ajatellen. Lähtö Toivolta klo:14:30. Kaikki mukaan - Toivoon ei jää kukaan!

To 30.5. Yhdessä kokkailua klo:11. Hinta 2e. Muistathan saapua paikalle ajoissa :)

Hyvää viikonloppua kaikille! - satoi tai paistoi :)

perjantai 17. toukokuuta 2013

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ensi viikolla Toivossa ohjelmassa seuraavaa:

Ma 20.5 Aamupuuroa tarjolla tuttuun tapaan klo 10.00
Istutetaan kotikeittiöön yrttejä.

Ti 21.5 Porukalla Kupittaalle keilaamaan klo 14-15. Lähtö Toivolta kävellen klo 13.30. Kaikki mukaan, Toivoon ei jää kukaan!

Ke 22.5 Askartelupäivä. Kesäkasseja, koruja, magneetteja, mukeja tai jotain ihan muuta... 

To 23.5 Kokkaillaan yhdessä klo 11.00. 2€ sijoituksella voi osallistua yhteiseen kokkailuun.
Iltapäiväkahvit ulkona klo 14.30, jos sää vaan sallii. Kaikki mukaan, Toivoon ei jää kukaan.

Nähdään taas ensi viikolla!

maanantai 13. toukokuuta 2013

Aurinkoista maanantaita kaikille!


Huomio huomio... Tällä viikolla aukioloajoissa pieni muutoksia!

Tänään klo 10.00 tarjolla tuttuun tapaan aamupuuroa.
Klo 14.30 lähdetään porukalla tutustumaan Happy Housessa esillä olevaan Valoja, varjoja ja värejä näyttelyyn. Kaikki mukaan, Toivoon ei jää kukaan!

Ti 14.5 TOIVO AUKI 10-15.
Klo 12 ohjelmassa biljarditurnaus.
SÄHLYLÄISILLE: Sählykauden päättäjäiset Toivolla klo 15-16.30. Kaikki sählyssä mukana olleet TERVETULOA!

Ke 15.5 TOIVO AUKI 12-16. Päivän aikana taiteillaan tankarunoja.

To 16.5 Kokkaillaan porukalla klo 11. Osallistua voi 2€ panoksella.

NÄHDÄÄN TOIVOSSA!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Mukavata perjantaita!

Ensi viikolla täällä suunnalla olis seuraavaa ohjelmassa:

MA 6.5 Aamupuuroa tarjolla klo 10.00

TI 7.5 Lauta- ja korttipeliturnaus klo 12.00 alkaen. Parhaat palkitaan...
EI SÄHLYÄ!  Seuraavat harjoitukset ensi syksynä!

KE 8.5 Äitienpäiväaskarteluja

TO 9.5 TOIVO KIINNI.

AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!
Nyt ainakin paistaa... Toivottavasti myös viikonloppuna!



perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu:



ma 29.4. Aloitamme viikon perinteiseen tapaan aamupuuron merkeissä klo:10.

ti 30.4. Toivo aukeaa klo:11! Tervetuloa viettämään Vappua Toivoon mukavan yhdessäolon ja herkuttelun merkeissä :) Vappuna on lupa pukeutua vappuisasti. Ei sählyä.

ke 1.5. Vapunpäivä. Toivo on kiinni.

to 2.5. Kokkaillaan yhdessä klo:11. Osallistumismaksu 2e mukaan.

Hyvää viikonloppua kaikille!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavanlaista:

Ma 22.4 Aamupuuroa tarjolla klo:10

Ti 23.4 Korupajapäivä. Värkkäillään ihania, persoonallisia koruja kaulaan, nilkkaan, korviin.... 
Sählyä Puropellon koululla klo:16-17. Lähtö Toivolta klo:15.30

Ke 24.4 Kevätkävely klo:14.00. Kaikki mukaan, Toivoon ei jää kukaan! Pienellä säävarauksella... Ihan pieni tihkusade ei meitä hidasta, mutta jos sankokaupalla sataa, niin keksitään jotain muuta. 

To 25.4 Kokkaillaan porukalla klo:11. Muista ottaa 2€ mukaan!

Mukavaa viikonloppua ja nähdään taas!


maanantai 15. huhtikuuta 2013

HUOMENTA!

Toivo tänään 15.4  KIINNI sairastumisen takia...

Ja tiistaina 16.4 kiinni toimintakalenterin mukaisesti. Sählyä kuitenkin pelaillaan Puropellon koululla klo:16-17

Nähdään siis keskiviikkona!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu:


MA 15.4. (..ja Lindan nimpparipäivä..) Turun ehkä parasta aamupuuroa klo:10. Päivän aikana on mahdollista vielä jättää kädenjälkensä yhteiseen teokseen tai tuunata omaa jo kuivunutta käpälänjälkeään haluamallaan tavalla. 
TI 16.4. Toivo on kiinni. Sählyä Puropellon koululla klo:16-17. Lähtö Toivon edustalta klo:15.30.
KE 17.4. Leivontapäivä :) Luvassa herkkuja meille ja muille!
TO 18.4. Kokkailua yhdessä klo:11. Hiukan on jo ennakkoon kuultu haaveilua makaronilaatikosta :) -tule ja vaikuta lopputulokseen!

Hyvää viikonloppua!


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Aurinkoista viikonloppua!


Ensi viikolla Toivossa tapahtuu:
MA 8.4. Toivon aamupuuroa tarjolla klo:10! Tule haukkaamaan aamupalaa ja aloita uusi viikko kanssamme :) Päivän aikana on mahdollista jättää kädenjälkensä Toivoon ja koristella se ikiomakseen haluamallaan tavalla. Ota haltuusi paikkasi yhteisessä tilassa!
TI 9.4. Nautimme Turnauskaffit klo:14 hienosti menneen Manio Vire Cup 2013 päätteeksi. Kenelle on vielä epäselvää, niin juhlistamme pronssimitalia ja ennen kaikkea huikeaa joukkuehenkeä ja hienoja pelejä. Jee! 
Jatkamme fiilistelyä klo:16-17 sählyllä Puropellon koulussa, joten pelivermeet on hyvä ottaa matkaan mukaan!
KE 10.4. Hemmottelupäivä Caribiassa! Toivolta lähdetään kohti kylpylää klo:12. Toivo on siis auki keskiviikkona klo:10-12. Kylpylälle mennään kävellen sään salliessa. Jos omistat bussikortin tai haluat matkata muuten niin sovitaan tapaaminen kylpylän eteen erikseen. Toivo maksaa pääsylippusi poreisiin :)
TO 11.4. Toivo on kiinni.

torstai 4. huhtikuuta 2013

ELÄKÖÖN!!!

 
Pronssia tuli eilisestä sählyturnauksesta!

Eilinen turnaus oli mahtava tapahtuma! Vauhdikkaita pelejä, vaarallisia tilanteita ja hienoa yhteen hiileen puhaltamista!

Kiitos kaikille, yhdessä ja erikseen!

Mitalikahvit juodaan ensi viikon tiistaina 9.4 klo 14.00 Toivolla. 

Pelaajat, kannustajat ja hengessä mukana olleet TERVETULOA!


torstai 28. maaliskuuta 2013


Iloista ja rentouttavaa pääsiäistä!

Toivo sulkee ovensa tänään klo 13.00

Ensi viikolla

Ma 1.4 Toivo kiinni, pääsiäisen vietto jatkuu...

Ti 2.4  Toivo kiinni. Ei sählyä!

Ke 3.4  Toivo kiinni! Kauan odotettu sählyturnaus Leaf Areenalla klo 9-15. Lähtö Kauppatorilta Börssin edestä linja-autolla (nro:1) klo 8.15 . Jos tulet suoraan Areenalle, nähdään siellä klo 8.45.  Pelaajien lisäksi mukaan toivotaan myös kannatusjoukkoja! Toivolta otetaan mukaan hiukan purtavaa. Ota mukaasi pelikengät ja urheiluhousut/shortsit ja reipas joukkuehenki. Pelipaidat ja mailat tuodaan Toivolta.

To 4.4  Toivo auki 10-16. Kokkaillaan porukalla klo 11.00. Osallistua voi 2€ sijoituksella.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Toiveikasta torstaita ja täällä ollaan taas paikan päällä! :)

Tänään ohjelmassa kokkailua klo 11.00.(2€)

Ensi viikoksi suunnitelmissa olis seuraavaa:

Ma 25.3 Aloitetaan viikko aamupuurolla klo 10.00
Iltapäivällä Youtube-levyraati klo 14.00

Ti 26.3
Lautapelipäivä
HUOMIO SÄHLYLÄISET!!!
KLO 14.30 palaveri Toivolla koskien tulevaa turnausta. Ja klo 15.30 suunnataan Puropellon koululle pelailemaan ( sählyvuoro 16-17)

Ke 27.3 Tule ja tee pääsiäisjuttuja....

To 28.3 Kokkaillaan klo 11.00 ( osallistua voi 2€ sijoituksella)
Yllätyksien metsästystä :)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

AURINKOISTA MAANANTAITA!



Toivo on tällä viikolla poikkeuksellisesti auki vain MAANANTAINA JA TORSTAINA.

Ohjelmassa olis seuraavaa:

MA 18.3 Aamupuuroa tarjolla klo 10.00. Päivän aikana on mahdollisuus tehdä pääsiäisjuttuja eli istuttaa rairuohoa jne.

TI 19.3 TOIVO KIINNI. EI SÄHLYÄ!

KE 20.3 TOIVO KIINNI.

TO 21.3 Kokkaillaan porukalla klo 11.00


Iloista viikkoa kaikille!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Iloista viikonloppua kaikille!


Huomio Huomio....

Ensi viikolla Toivo on seuraavasti auki:

Ma 11.3 Tarjolla aamupuuroa klo 10.00.
            Vain Elämää 2- levyraati klo 12.00
            TOIVO SULKEE OVENSA JO KLO 14.00

Ti 12.3 TOIVO KIINNI. EI SÄHLYÄ!

Ke 13.3 TOIVO KIINNI.

To 14.3 Kokkaillaan porukalla taas klo 11.00. Osallistua voi 2€ sijoituksella.
            Askarrellaan päivän mittaan rairuohopurkkeja... ;)



perjantai 1. maaliskuuta 2013

Hyvää viikonloppua!



Ensi viikolla Toivossa aloittaa uusi työntekijä, Raisa Ruohonen ja tapahtuu seuraavaa:

Ma 4.3 Aamupuuroa, leipää ja hedelmiä tarjolla klo 10.00.

Ti 5.3
Lähdetään elokuviin Kinopalatsiin Toivolta klo 14.30. Elokuvaksi on valikoitunut  21 tapaa pilata avioliitto ja näytös alkaa klo 15.15. Ilmoittele jos olet halukas lähtemään mukaan...

TIISTAINA EI OLE SÄHLYÄ!!!! SÄHLY SEURAAVAN KERRAN VASTA TTISTAINA 26.3 (eli peruutettu 5.3, 12.3, 19.3)
Ke 6.3 Aloitamme hyvissä ajoin Naistenpäivän juhlistamisen. Pieniä ihanuuksia ja  hemmottelua ohjelmassa :)

To 7.3
. Kokkaillaan yhdessä, jokainen voi osallistua 2€ sijoituksella.

Tervetuloa toivottavat: Linda ja Raisa

maanantai 25. helmikuuta 2013

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!


Tällä viikolla ohjelmassa seuraavaa:


Ma 25.2 Aamupuuroa tarjolla klo 10.00
Ti 26.2 Askartelupäivä
            Sähly Puropellon koululla klo 16-17. Lähtö Toivolta n. klo 15.30
Ke 27.2 Keilaamaan Kupittaalle klo 14.00. Lähdetään Toivolta n.klo13.30
To 28.2 Kokkaillaan porukalla klo 11.30. Osallistua voi 2€ sijoituksella.


Aika on mennyt hurjaa vauhtia ja Pian sijaisuus Toivossa alkaa olla lopuillaan... VIETETÄÄN PIAN LÄKSIÄISKAHVIT TORSTAINA KLO 14.00! Tervetuloa!
 
 
 

perjantai 15. helmikuuta 2013

Hellurei ja hyvää perjantaita



Ensi viikolla ohjelmassa seuraavaa:

Ma 18.2 Aamupuuroa tarjolla klo 10.00

Ti 19.2 Biljardipäivä. Tutustutaan Toivon tiloissa biljardin saloihin ja pelaillaan... Kaikki biljardi asiantuntijat paikalle! ;)
Sähly Puropellonkoululla klo 16-17. Lähtö Toivolta n.klo 15.30

Ke 20.2
Kirpputorikierros kaupungilla. Lähdetään yhdessä Toivolta klo 13.00. Toivo sulkee ovensa siis klo 13.00.

To 21.2 Kokkaillaan taas yhdessä klo 11.30. Osallistua voi 2€ sijoituksella.

Hyvää viikonloppua!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Mukavaa viikonloppua!


Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavaa:

Ma 11.2 Tarjolla olis aamupuuroa klo 10.00

Ti 12.2 Iltapäivällä pelaillaan perinteisiä korttipelejä.

Sählyyn lähdetään Toivolta klo 15.30. Sähly siis Puropellon koululla 16-17. Tervetuloa pelaamaan!

Ke 13.2 Klo 12.00 ToivoKino. Elokuvaksi on valittu yhteistuumin KOHTA 18. (Tarvittaessa toinen näytös klo 14.00)

To 14.2 YSTÄVÄNPÄIVÄ. Päivää vietetään yhdessä kokkaillen ja nauttien mukavasta seurasta. Toivottavasti pääset mukaan!



perjantai 25. tammikuuta 2013

Kylläpäs viikko vierähti nopeasti...


Taas voi toivottaa: Iloista viikonloppua!

Toimintakalenteri astuu kuvioihin helmikuun alussa. Ensi viikko vietetään vielä ilman suurempia suunnitelmia.

Ma 28.1 Tarjolla aamupuuroa klo 10.00

Ti 29.1 HUOMIO HUOMIO!!!!
TOIVO AVAA OVENSA POIKKEUKSELLISESTI KLO 12.00

Ke 30.1 Olemist ja yhdes tekemist :)

To 31.1 Kokkaillaan porukalla klo 11.30. Osallistua voi 2€ sijoituksella



perjantai 18. tammikuuta 2013


Iloista viikonloppua!

Toivo on siis avannut ovensa! ;)  Ja ollaan vanhaan malliin auki maanantaista torstaihin klo: 10-16

Ensi viikolla tapahtuu seuraavaa:

Ma 21.1 Tarjolla aamupuuroa klo 10.00
Ti 22.1 Askarrellaan kahvimukeihin omat "nimikyltit", jottei ne aina katoa ;)
Ke 23.1 Askartelu jatkuu...
To 24.1 Kokkaillaan porukalla klo 11.30. Osallistua voi 2€ sijoituksella.

Uusi toimintakalenteri astuu kuvioihin helmikuussa... Ja mukavia ideoita ja tekemistä saa siihen vielä ehdottaa.

Tervetuloa piipahtamaan tai viihtymään pidemmäksikin aikaa!

Terveisin: Linda ja Pia

torstai 10. tammikuuta 2013

Iloista Uutta Vuotta!

Toivo on tällä hetkellä vielä kiinni, mutta avaa ovensa taas

KESKIVIIKKONA 16.1 klo 10:00

Kati on palannut takaisin töihin Kaarinaan, onneksi hänelle on kuitenkin löytynyt jo seuraaja ;)

Jatketaan toimintaa "vanhaan malliin" eli ollaan auki maanantaista torstaihin klo 10-16

Maanantaisin on Aamupuuroa tarjolla klo 10.00
Tiistaisin ja keskiviikkoisin keksitään yhdessä mielekästä tekemistä ;)
Torstaisin kokkaillaan yhdessä klo 11.30. Jokainen voi osallistua 2€ sijoituksella.

Nähdään Toivossa!