perjantai 25. lokakuuta 2019

Loppukuuhun mahtuu vielä monenlaista mukavaa ja hiukan kauheaakin..

Ma 28.10. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.45. Tuoretta aamupuuroa tarjolla klo 10, hetken seisonutta puuroa siitä eteenpäin. Paavon keskustelupiiri alkaa klo 11 teemalla muutos elämässäni. Kaikki pääsevät kertomaan minkä muutoksen toivoisi saada aikaan omaan elämäänsä ja yhdessä keskustelemme, mitä pieniä tekoja sen eteen voisi tehdä. Taaskaan ei kuitenkaan tarvitse jakaa tai kertoa yhtään sen enempää kuin itse haluaa. Klo 13 alkaa levyraati, jossa pääsemme sukeltamaan limudiskojen maailmaan. Kaiva siis muistilokeroistasi vanhat limudiskosuosikkisi tai tule vain kuuntelemaan muiden valintoja.

Ti 29.10. Kohtaamispaikka on auki klo 10-13.40. Tänään tutustutaan Valo-valmennukseen klo 14-15. Valo-valmennuksen tavoitteena on edistää hyvinvointia, osallisuutta, osaamista ja työllisyyttä henkilön oman aikataulun ja voimavarojen mukaan. Turun Valo-valmennuksessa pääsee tutustumaan mm. peli- ja media-alaan, catering alaan sekä sosiaali ja terveysalaan. Lähdetään Toivolta 13.40.

Ke 30.10. Kohtaamispaikka on KIINNI!

To 31.10. Kohtaamispaikka on auki klo 11-15.45. Toivon oma Halloween. Naamiaisasupakkoa ei ole kunhan jotain vaatetta päällensä pistää. Luvassa tarjoilua ja ihanan kauheita halloweenmetkuja. Tule paikalle jos uskallat. 😈 Oman lisänsä päivään tuo Paavon harjoittelun loppuminen. Vielä siis mahdollisuus päihittää Paavo Skibossa, heittää huulta, antaa palautetta, keksiä muuta mukavaa ja tietenkin antaa Paavolle mahdollisuus hyvästellä teidät. 😊

Kohtaamispaikan syksyn palautekysely toimintaan osallistuneille on vielä auki. Tule ja jätä omat ajatuksesi toiminnasta sen kehittämisen tueksi 🙋✨

Aamuissa on Toivoa  😍



perjantai 18. lokakuuta 2019

Toivoa täynnä!

Ma 21.10. Kohtaamispaikka on avoinna klo 10-15.45. Aamupuuroa tarjolla klo 10. Paavon keskustelupiirissä pohdiskellaan porukalla tänään oman hyvinvoinnin edistämistä. Tule kuuntelemaan, keskustelemaan ja jakamaan vinkkejä hyvistä tavoista, joilla vaikuttaa myönteisesti omaan hyvinvointiin. Viime viikon ryhmä valitettavasti peruuntui sairastumisen takia, joten aloitellaan samalla hyvällä teemalla tämä viikko. Ryhmä kokoontuu askarteluhuoneessa klo 13~14.

Ti 22.10. Kohtaamispaikka on avoinna klo 10-15.45. Lautapelipäivä yhdistää pelit ja pelaajat. Jos kaapissasi lojuu peli, joka odottaa pelaamista - otahan matkaan! Voidaan myös pelailla niitä pelejä, joita Toivosta löytyy jo ennestään. Kokeillaanko tänään jotain uutta peliä vai tartutaanko yhdessä johonkin peliklassikkoon? Koko päivä on pelipäivä! TOIVORIIHI, eli Toivon kävijöiden yhteinen ideointi- ja suunnitteluhetki, alkaa klo 13. Tule mukaan juttelemaan ajankohtaisista asioista Toivossa ja ideoimaan/ehdottamaan mukavaa yhteistä puuhaa marraskuun toimintakalenteriin.

Ke 23.10. Kohtaamispaikka on avoinna klo 10-15.45. Paavon toimintatuokiossa tänään ohjelmassa leikkimistä ja hauskanpitoa. Tule kurkistamaan, mitäköhän kivuuksia nyt touhutaan - ja eikun mukaan 😁 Roolipelaamisesta kiinnostuneille on varattu tänään toivottu mahdollisuus kokoontumiselle klo 14. Viimeksi kiinnostuneita oli jo jokunen, tänään toivottavasti muutama vielä lisääkin. Paavon tuokioon tulijoiden kannattaa tulla paikalle jo 11.30 maissa. Päivän kokoontumisajot toteutetaan peräkkäin, joten halutessasi voit olla tänään monessa mukana 👍

To 24.10. Kohtaamispaikka on avoinna klo 10-15.45. Oho! Tänään meillä on livemusaa ohjelmassa. Letkeä kalafolk valloittaa Toivon klo 14. Luvassa on banjoilua ja kalastusaiheisia biisejä. Käy kurkkaamassa linkistä ennakkoon jos haluat maistiaisia https://www.kalakaverit.com/

Lokakuun taittaessa jo loppukuuta kohti muistutellaan vielä kaikkia kohtaamispaikalla käyviä täyttelemään halutessaan palautekysely Toivon toimintaan osallistuville. Nyt on se viikko kun kannattaa varmistaa, että oma näkemys tulee varmasti jätettyä muiden mukaan. Ajatuksesi ovat kohtaamispaikalle tärkeitä 💗 Kiitos jo osallistuneille sekä osallistumistaan vielä harkitseville!


Mukavaa viikonloppua kaikille!

Sulkapallo oli kivaa! Tänne halutaan uudestaan 👀✨

Katariinanlaakson syksyisissä maisemissa 💚

Pikkuorava näköpiirissä! 

Luonnonsuojelualueen lehtiloistoa 🍁🍂



perjantai 11. lokakuuta 2019

Retkiä ja arkea


Ma 14.10 Kohtaamispaikka avoinna klo 10-15.45. Aamupuuroa tarjolla hillon kera tai ilman klo 10 eteenpäin. Klo 13~14 Paavon keskustelupiiri kokoontuu jälleen, tällä kertaa aiheena oman hyvinvoinnin edistäminen. Tule siis paikalle jakamaan millä keinoin sinä hoidat omaa hyvinvointiasi, keskustelemaan muiden tavoista tai vaikka vain kuuntelemaan hyviä vinkkejä.

Ti 15.10 Ihana syysretki Katariinanlaaksoon. Toivo auki klo 10-11, jonka jälkeen lähdetään porukalla föli bussilla ihastelemaan Katariinanlaakson syksyistä kauneutta. Silmänruuan lisäksi tarjolla myös pientä ruumiinapetta evässämpylöiden muodossa. Oravatakuuta emme lupaa mutta edellisten retkien perusteella todennäköisyydet kohtaamiselle ovat kohdillaan. Säänmukaiset vaatteet siis päälle, vesipullo kainaloon ja mukaan nauttimaan kauniista luonnosta hyvässä seurassa.

Ke 16.10 Kohtaamispaikka avoinna klo 10-15.45. Paavon toimintatuokio jatkaa iloista touhuamistaan klo 13. Tänään paneudutaan kuulluksi ja nähdyksi tulemiseen. Tuttuun tapaan tuokioon voi osallistua juuri sen verran kuin itselle on mielekästä joten rohkeasti mukaan kuikuilemaan mitä ihmettä siellä tehdään.

To 17.10 Kohtaamispaikka avoinna klo 10-13.15. Varttia yli yksi lähdemme Toivolta bussilla kohti Jarkko Nieminen Areenaa, jossa pääsee oman maun mukaan pelailemaan tennistä tai sulkapalloa. Toivo hoitaa mailat ja pallot, joten et tarvitse muuta kuin sellaiset vaatteet jotka kelpuutat liikkumiseen. Jos mahdollista, mukaan kannattaa ottaa myös oma vesipullo ja sisäpelikengät mutta ilmankin pärjää mainiosti. Liikkumisen iloa siis luvassa! 😊


Loppuun vielä iloisia uutisia: Toivo löytyy nykyään myös Instagramista nimellä kohtaamispaikkatoivo. Ajankohtaiset tiedot ja tapahtumat löytyy edelleen Toivon blogista ja facebookista mutta instagramissa pääsee seuraamaan mm. kohtaamispaikan asukin Toivon seikkailuja.

Kiitokset vielä kaikille jo palautelapun täyttäneille ja palauttaneille. Aikaa palautteen antamiselle riittää hyvin joten vielä ehdit osallistua. Kaikkien ajatukset ovat meille tärkeitä. 😻

Mukavaa viikonloppua!


Otin Instan käyttöön, kun halusin päästä sun näyttöön.
Ulkonakin liikun vaikka, kotini on kohtaamispaikka.
Nähdään <3

Olin Millä mielellä? tapahtumassa Vimmassa.
Siellä oli kuulemma jotkut sohvaperunatkin. Itse en ole.
Nää pari tyyppii halus mun kanssa kuvaan, Suostuin! 

Tapahtumapäivän kruunasi Maustetyttöjen keikka 🎸🎹✨


torstai 10. lokakuuta 2019

Maailman mielenterveyspäivä 10.10.2019

Nuorten Kohtaamispaikka Toivo on mukana Maailman mielenterveyspäivässä 💚 Olemme tänään Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa Millä mielellä? -tapahtumassa yhdessä nuorten kanssa mahdollistamassa nuorten aikuisten mielen hyvinvointipäivää. Monenlaiset mielenterveyden häiriöt ovat yleisiä ja mielen kuormittuminen voi haastaa kenen tahansa kokemaa hyvinvointia ja toimintakykyä. Yhteisössä mukana oleminen voi edistää mielenterveyttä ja tarjota vahvistavia ja suojaavia tekijöitä. Tule siis mukaan!

#I AM WHOLE on YMCAn kansainvälinen kampanja, joka kannustaa jakamaan ajatuksia ja kokemuksia mielenterveydestä ja näin madaltamaan kynnystä avun hakemiseen. Kampanja haastaa tänä vuonna ottamaan tunnin omalle mielen hyvinvoinnille. Mitä sitten voisi sillä tunnilla tehdä? Meillä tuli tällaisia ideoita aamusella. Kokeile vapaasti tai lisää omasi listaan:
- Ottaisin hetken itselleni ja laittaisin puhelimen äänettömälle
- Menisin vaahtokylpyyn
- Lähtisin liikkeelle ja nauttisin luonnosta
- Kuuntelisin lempimusiikkiani
- Soittaisin jollekin ja kysyisin mitä kuuluu?

#ymca #ymcafinland #ymcaturku #iamwhole



perjantai 4. lokakuuta 2019

Millä mielellä?

MA 7.10. Aamupuuroa tarjolla klo 10. Paavon keskustelupiiri klo 11.30 teemalla itsekkyys. Iltapäivällä klo 14 Toivossa on mahdollista tutustua teatterijuttuihin, kun Mundo-teatterin Riikka tulee kertomaan tulevasta projektista. Voisitko sinä olla siinä mukana?

TI 8.10. TOIVO ON KIINNI!

KE 9.10. # I AM WHOLE! Ota tunti itselle ja omalle mielen hyvinvoinnille. Suunnitellaan huomiselle yhdessä Maailman mielenterveyspäivän päivitystä ja jaetaan toinen toisillemme hyviä vinkkejä parempaan oloon. Paavon toimintatuokiossa käsitellään voimavaroja ja vahvuuksia klo13.

TO 10.10. TOIVO ON KIINNI! Voit silti lähteä matkassamme Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmaan, Millä mielellä? -tapahtumaan, viettämään Maailman mielenterveyspäivää.  Tapahtumaan kannattaa ilmoittautua ennakkoon, jos vaan voi. Ilmoittautumiseen voi pyytää apuja Toivolta. Lähtö Toivolta klo 11. Nähdään ennen lähtöä Toivolla!

Toivossa alkaa maanantaina palautekysely kohtaamispaikan toimintaan osallistuneille. Kysely on avoinna marraskuun alkupuolelle. Ole mukana ja anna näkemyksesi kohtaamispaikan kehittämisen tueksi. Ajatuksesi ovat meille tärkeitä ja kaikenlainen palaute on arvokasta 💗