perjantai 26. marraskuuta 2021

Toivon pilkahduksia!

Onpas taas ollut kiva viikko täällä Toivossa! Viikolla nähtiin sekä vanhoja että uusia tuttuja ja tutustujiakin piipahteli paikalla katselemassa kohtaamispaikan meininkiä. Askarteluhuoneessa on tutustuttu valtakunnallisten Mielenterveysmessujen yleisöohjelmaan aiheina: ahdistus ja yksinäisyys. Messuja seuraillessa syntyi monenlaisia kädentaidon ilahduttavia helmiä makrameesta paperisiin lumihiutaleisiin, suodatinpussikranssiin ja hamahelmihommeleihin. On korjattu vaatetta ja laukkua ja pelattu lautapelejä, siinä sivussa pohdittu arkea ja elämää ja keksitty yhdessä ratkaisuja arjen käytännön pulmatilanteissa. 




Maanantaina Marttojen kanssa yhteistyössä järjestetyllä Arki sujuvaksi-kurssilla keskusteltiin hyvän asumisen pelisäännöistä ja kokkailtiin jo melkeinpä tottunein ottein monenlaista hyvää, josta riitti nuorille kotiinvietäväksi asti. Tiistaina päästiin jututtamaan kohtaamispaikalla liikunta-alan opiskelijaa, Sofiaa, joka oli ilonamme kokonaisen päivän ja lähti kaikenlaisiin keskusteluihin, joita aiheen ympärille virisikin ihan laidasta laitaan. Ihan parasta! Viikon päätteeksi tehtiin vielä pieni kävelylenkki jokirannassa ihastelemassa Teatterisillan uutta lohikäärmettä ja Tuomiokirkon uuden uutukaista joulukuusta. Vähitellen mieli alkaa ymmärtää, että joulukuuhan siellä nurkan takana jo kolkuttelee.


ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA TAPAHTUU:



MA 29.11. Toivo on auki klo 10-15.30. Aamupuuroa tarjolla klo 10-12. Tänään toimintakalenterissa ei lue muuta :) Muistathan, että Toivossa on aina monenlainen mahdollista ja täällä voi puuhastella halutessaan paljonkin, silloinkin kun kalenterissa on vain leppoisaa yhdessä oloa. Voi puuhastella, ja halutessaan olla puuhastelematta, Ihan omien voimavarojensa ja kiinnostuksensa mukaan.

TI 30.11. Tänään ohjaaja paikalla Discordin puhehuoneessa klo 10-11. Voidaan jutella ja kirjoitella yhdessä ja tarvittaessa viestiä voi laitella myös yksityisesti. Tulkaahan moikalle!

Toivo on auki klo 10-15.30. Tänään kuunnellaan olkkarissa kävijöiden valitsemaa musiikkia. Tule soittamaan ja / tai ihan vaan kuuntelemaan kivoja biisejä. Rentoa olemista siis. Tässäkin voi samalla halutessaan tehdä monenlaista, vaikka piirrellä, väritellä, tai mikä sitten sattuukin kutsumaan juuri nyt.

KE 1.12. Toivo on auki klo 10-14.30, jonka jälkeen lähdetään puoleksi tunniksi pienelle kuvausreissulle kohtaamispaikan lähimaastoon. Tänään alkaa Toivon joulukalenteri, joka on siis tänä vuonna yhdessä toteutettu "kuvakalenteri". Palataan vielä klo 15 kurkkaamaan minkälaisia kuvia saatiin aikaiseksi tänään. Näistä riittää kivaa jutunjuurta joulukuussa sekä kohtaamispaikan että Discordin puolelle. Ihan melkein jännittää, mitä ensimmäinen kalenterin luukku tuo tullessaan...

TO 2.12. Tänään ohjaaja paikalla Discordin puhehuoneessa klo 14-15.30.

Toivo on auki klo 10-14. Tänään maistellaan hiukan glögiä ja tietty piparkakkuja kaveriksi. Jos innostusta löytyy, niin kohtaamispaikan koristeluun on varattu mahdollisuus toiminassa mukana oleville. 

PE 3.12. Hyvää loppuviikkoa. Tässä vielä muistuttelen, että kohtaamispaikan Discord-palvelin on nuorille avoinna myös viikonlopun ja pyhäpäivän aikana 24/7. Puuttuuko sulta vielä kutsu palvelimelle? Saat sen laittamalla meille sähköpostia osoitteeseen: nuorten.kohtaamispaikka@ymca.fi.


perjantai 19. marraskuuta 2021

Viikot vierii

Jälleen yksi viikko on takana. Maanantai aloitettiin Marttojen kanssa Arki sujuvaksi-ryhmässä, jossa kokkailtiin taas helppoja ja maistuvia ruokia. Kotitehtäväksi saatiin kerätä kaikkien ostosten kuitit talteen viikon ajalta. Eipä tekis muillekaan pahaa tarkkailla menojaan, vaikka vain viikon verran. Kuluneella viikolla tehtiin myös Pullet Journal eli PuJo-kirjoja, arjen avuksi. Kirjoista tuli tekijöittensä näköisiä.  Suodatinpaperi kranssi saatiin myös valmiiksi ja siitä tuli tosi hieno. Eikä makrame linnutkaan olleet pöllömpiä. Tämän viikon aikana käytiin myös mielenkiintoisia keskusteluja, jotka antavat aina uutta näkökulmaa elämään.





Toivon ohjelma viikolla 47

Maanantai 22.11.
Toivo auki klo 10-11.45.
Klo 11.45 lähdemme Marttojen tiloihin Arki sujuvaksi kurssille, ennakkoon ilmoittautuneiden kanssa.

Ohjaaja paikalla Discordissa klo 13-15, tulehan juttelemaan ja kertomaan kuulumisia.

Tiistai 23.11.
Toivo auki klo 10-15.30.
Saamme tämän päivän ajaksi käyttöömme liikunta-alaa opiskelevan Sofian, jonka kanssa voi jutella liikunnasta ja pohtia olisiko jokin pieni juttu, mitä omassa arjessa voisi tehdä itsensä liikuttamiseksi. Myös pientä taukojumppaa on luvassa, sitä haluaville.
Tiistaina virittelemme television näyttämään Valtakunnallisten mielenterveyspäivien ohjelmaa. Tule katsomaan onko ohjelmassa luentoja, jotka kiinnostaa juuri sinua.




Keskiviikko 24.11.

Toivo auki klo 10-15.30.

Mielenterveysmessujen toinen päivä ja luennot jatkuvat, tänään teemoina näyttää olevan erilaiset yksinäisyyteen liittyvät asiat. Kuunnellaan yhdessä. Ei oo niin yksinäistä, kun oon yksi näistä.

Askartelun aiheina voisi tänään olla vaikkapa erilaiset lumihiutaleet. Mikä on se materiaali, josta sinä haluat tehdä lumihiutaleen? Koristellaan Toivoa lumihiutalein, jos oikeaa lunta ei vielä sada.


Torstai 25.11.

Toivo auki klo 10-14.30. ja klo 14.30 kävely.

Klo 14.30 lähdetään katsomaan Teatterisillalle rakennettavaa Hobitti aiheista installaatiota. Virallisesti se valmistuu huomenna, mutta käydään ennakkoon kurkkaamassa miltä se näyttää nyt. Lohikäärme ainakin vaikuttaa hienolta.

Ohjaaja paikalla Discordin puhehuoneessa klo 14.-15.30. Saa tulla moikkaamaan.






perjantai 12. marraskuuta 2021

Tällä viikolla aloitettiin Arki Sujuvaksi-kurssi Lounais-Suomen Marttojen tiloissa. Kokkailtiin pienissä porukoissa maistuvaa ja  terveellistä kotiruokaa ja juteltiin ruokailutottumuksista ja ruokailurytmistä. Hyviä kokkailu ideoita kertyi kurssille ja ehkä kotikeittiöönkin myös tuleville viikoille. Tällä viikolla on ollut mahdollisuus täyttää kävijöille suunnattu palautekysely. ISO KIITOS kaikille palautekyselyn tällä viikolla ja jo aikaisemmin täyttäneille. Kävijöiden palautteella on valtavan suuri merkitys Toivolle ja sen toiminnan kehittämiselle💗 Kaiken muun toiminnan ohella aloittelimme yhteisen projektin, joka etenee vauhdilla. Iso karssi tulee ilahduttamaan pimeinä päivinä!

ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA:

Ma 15.11. Kohtaamispaikka on auki klo 10-11.45.  Klo 11.45 lähdemme ilmoittautuneiden  kanssa Arki Sujuvaksi- Kurssille. Kurssin aikataulu on  klo 12-15. Kurssi järjestetään Lounais- Suomen Marttojen tiloissa ihan Toivon lähellä.  Muut voivat viettää iltapäivällä aikaa yhdessä Toivon Discordissa :) Ohjaaja Discordissa klo 13-15 välillä.

Ti 16.11. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.30.  Pientä aamupalaa tarjolla klo 10-12 välillä. Tänään aloitamme Bujoilun eli oman bullet journalin tekemisen. Bullet journal voi olla muistikirja, päiväkirja, kalenteri tai näiden kaikkien sekoitus tai juuri sellainen kuin itse haluat. Kootaan juuri itselle sopivat ja merkitykselliset asiat ja ajatukset kansien väliin. 

Ke 17.11. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.30. Aamupuuroa tarjolla klo 10-12 välillä. Bujoilu jatkuu tänään eli tule jatkamaan tai aloittamaan oman bullet journalin tekeminen. Tekemisen lomassa kuunellaan joku hyvä podcast tai aloitetaan äänikirjan kuuntelu. Ideat hyvistä kuunneltavista ovat tervetulleita!

To 18.11. Kohtaamispaikka on auki klo 10-14.30.  Klo 14.30 lähdetään pienelle kävelylle- kohtaana uusi Logomon silta. Oletko sinä jo käynyt ihastelemassa uutta siltaa?  

Pysykäähän terveenä! Toivon tiloissa käytämme edelleen kasvomaskeja ja huolehdimme käsihygieniasta!









perjantai 5. marraskuuta 2021

Kiva viikko takana ja kiva viikko edessä- Tule mukaan!

Kellojen siirtely suuntaan tai toiseen aiheuttaa joka kerta pientä sopeutumista. Onneksi sopeutumiseen on vaikuttanut iloisesti, niin mukava viikko yhdessä💛 Kiitos kaikille Toivoriiheen osallistuneille, hyviä ajatuksia ja ideoita toiminnasta kertyi tuleville viikoille ja kuukausille. Vierailu kasvitieteellisessä puutarhassa piristi kummasti harmauden keskellä. Valoa, vihreyttä, lämpöä, hiljaisuutta ja yhdessä ihastelua.

Toivon palautekysely on täytettävissä helposti netissä. https://www.lyyti.fi/questions/3c2abcfa44 Mutta lyhyen palautekyselyn voit täyttää myös Toivolla paperiversiona. Kiitämme jo etukäteen palautteestasi, se on Toivon toiminnan kannalta erityisen tärkeää💚


ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA:

Ma 8.11. Kohtaamispaikka on auki klo 10-11.45.  Klo 11.45 lähdemme ilmoittautuneiden  kanssa Arki Sujuvaksi- Kurssille. Kurssin aikataulu on  klo 12-15. Kurssi järjestetään Lounais- Suomen Marttojen tiloissa ihan Toivon lähellä.  Muut voivat viettää iltapäivällä aikaa yhdessä Toivon Discordissa :) Ohjaaja Discordissa klo 13-15 välillä.

Ti 9.11. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.30.  Voit halutessasi askarrella kortin isänpäiväksi tai jollekin tärkeälle ihmiselle. Toivo postittaa tarvittaessa kortin. 

Ke 10.11. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.30. Pientä aamupalaa tarjolla klo 10-12 välillä.  

To 11.11. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.30. Iltapäivällä ToivoKino eli Leffa olohuoneessa. Toivon tila rauhoitetaan muulta toiminnalta leffan ajaksi. Vain askarteluhuoneessa voit puuhastella muutakin leffan aikana. Päätämme katsottavan elokuvan yhdessä, ennen kuin aloitamme leffan katselunOhjaaja Discordissa klo 13-15 välillä.  

Pysykäähän terveenä! Toivon tiloissa käytämme edelleen kasvomaskeja ja huolehdimme hyvästä käsihygieniasta!


Olipahan virkistävä reissu harmaassa päivässä!



maanantai 1. marraskuuta 2021

Pikku muutos

 Kohtaamispaikka on tänään auki klo 10.30-15.00, ennakkotiedoista poiketen. Saa tulla käymään.