perjantai 27. maaliskuuta 2015

Toivo on auki tavalliseen tapaan taas ensi viikolla :)


Ma 30.3. Aamupuuroa tarjolla klo:10. Tule vaihtamaan kuulumiset ja pelaamaan lautapelejä. Toivon pelihyllystä löytyy monenlaista pelattavaa - voit myös tuoda oman suosikkipelisi mukanasi muiden iloksi.
Ti 31.3. Tänään askarrellaan Toivossa keväisiä pääsiäisjuttuja. Ideoi omasi tai kokeile uusia askarteluohjeita. Toivoriihi eli kävijöiden yhteinen suunnitteluhetki pidetään klo:12. Tule ja vaikuta huhtikuun toimintakalenterin sisältöön. Sählyvuoro Puropellon koululla klo:16-17. Lähtö Toivolta yhdessä klo:15.30.
Ke 1.4. Pääsiäisaskartelu jatkuu! Voit jatkaa eilisiä luomuksiasi tai aloittaa uutta.
To 2.4. Yhdessä kokkailua. Tule paikalle klo:11 mennessä jos aiot osallistua. Kokkaamiseen osallistuminen maksaa 2€. Tänään luvassa myös pieni pääsiäisyllätys heti aamusta ;)

Kevään edetessä maaliskuulta huhtikuulle Toivo on taas täynnä toimintaa. Vielä ehdit mukaan esittämään toiveitasi ja ajatuksiasi huhtikuun toimintakalenteriin. Uusi toimintakalenteri tehdään ensi viikon aikana.

Kuluneen viikon aikana Facebook on tehnyt muutoksia Toivon sivuihin, jonka johdosta saatamme näkyä siellä eri tavalla kuin aikaisemmin. Jos huomaat muutoksia aiempaan, voit antaa siitä palautetta Toivon ohjaajille ja jos et saa päivityksiä näkymään, niin Nuorten Kohtaamispaikka Toivo kannattaa etsiä uudelleen. Pahoittelemme mahdollisia päivityskatkoksia.

Facebook-sekaannuksista huolimatta TERVETULOA Toivoon <3
Mukavaa nähdä taas loman jälkeen :)
Hyvää viikonloppua!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.