perjantai 20. huhtikuuta 2018

Ensi viikolla Toivossa tapahtuu seuraavaa:

MA 23.4. Aamupuuroa tarjolla klo 10. Tänään tehdään yhdessä simaa Toivon vappujuhliin. Tule mukaan juhlavalmisteluihin!

TI 24.4. Levyraati klo 13. Tämän kerran toiveteemana on akustiset biisit eli musiikki, jota soitetaan ilman sähköistä vahvistusta 🎸🎹🎷. Tule soittamaan oma kappaleesi ja/tai kuuntelemaan muiden valintoja. Oman valintansa voi halutessaan tehdä myös teeman ulkopuolelta.

KE 25.4. Tule istuttelemaan yhdessä kevät Toivoon 🌱🌿. Oman pienen yrttiviljelyksen voi viedä kotiin iloa tuottamaan. Sählyä Puropellon koululla klo 16-17. Lähtö Toivolta klo 15.15. Kohtaamispaikka menee kiinni kun lähdetään sählyyn. Tämän jälkeen pelataan vielä ke 16.5. ja sitten loppuu kevään salivuorot! Kaikki mukaan!

TO 26.4. TOIVO ON KIINNI!

Toivossa voi vielä maanantaina osallistua kevään 2018 palautekyselyyn. Kaikki kävijöiltä tuleva palaute on meille erittäin tärkeää!😊
Kiitos kaikille palautelomakkeen jo täyttäneille!💗

Lopussa jokunen kuva kuluneelta viikolta, joiden myötä mukavaa keväistä viikonvaihdetta kaikille! 🌸🌼🌵🌸🌞

                  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.