perjantai 6. maaliskuuta 2020

Maaliskuuta mennään

Maaliskuu alkoi Toivomerkkien keräämisellä. Moni on jo ansioitunut monessakin asiassa ja hienoja timanttirivejä saatiin vihkoon. Ihan Jees arki!-ryhmässä kokkailtiin taas ja ensi viikolla onkin viimeinen kokoontuminen. Keskiviikkoina YMCA:n viestinnän suunnittelija Maija oli kertomassa meille SoMen käytöstä ja torstaina vietimmekin Toivossa sometonta päivää, joka sujui kaikin puolin hyvin. Osataan me olla toistemme kanssa ihan livenäkin tekemisissä. Hyvä me!

Ensi viikolla Toivossa:

Maanantai 9.3. Avoinna klo 10-13.15 + tutustumiskäynti A-kiltaan
Normi meiningillä aloitetaan, eli aamupuuroa tarjolla klo 10.
Klo 13.15 lähdetään tutustumaan Turun A-kiltaan, johon pääsemme nyt vastavierailulle. Mennään katsomaan, millaista hyvää työtä heillä tehdään. A-killan toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea erilaisista riippuvuuksista irti ponnistelevia sekä opastaa ja heidän läheisiään olemaan avuksi tällä taipaleella.



Tiistai 10.3. Avoinna klo 10-12 + Ihan Jees arki!
Klo 10.15 Rentoutushetki. Ladataan akkuja ohjatun rentoutuksen avulla.
Viimeinen käyntikerta Ihan Jees Emmin opastuksessa Marttojen luona. Viimeisen kerran kunniaksi kokkaamme makuja maailmalta. Kyllä näitä uskaltaa maistaa, kun itse tekee. Kiitos kaikille mukana olleille.



Keskiviikko 11.3. Avoinna 10-12 + kuntosali+ retki Koroistenniemeen
Tänään on mahdollisuus osallistua NMKY:n kuntokämpällä kuntoiluun. Kuntosali sijaitsee osoitteessa Kaskenkatu 10, Kaskenapteekin vieressä. Tule paikalle klo 10, tai sovi etukäteen missä tavataan, jos on vaikeaa löytää itse paikalle. Maaliskuun kuntosalikerrat ovat ns testikertoja, joiden perusteella päätetään, jatketaanko yhteisiä salitreenejä ensi kuussakin. Poikkeuksellisesti Toivo on tänään myös auki kuntosali käynnin ajan, koska valmistaudumme retkelle lähtöön.

Klo 12 lähdemme noin 5 km kävelylle Koroistenniemeen. Mikään ihan uusi paikka tämä ei ole, nimittäin tarina kertoo, että varsinainen vanha Turku olisi saanut alkunsa Koroisilla 1100-luvulla. Eli historian siipien havinaa ja kaunista luontoa on luvassa. Elävän kulttuurin Koroinen ry:n työntekijä kertoo meille Koroisten vanhan maatilan toiminnasta. Eväät nautitaan maatilan kauniin kahvilan miljöössä.



Torstai 12.3. Avoinna klo 10-15.45
Ihana opiskelija Suvi on tänään ilonamme viimeistä päivää. Menipä 6 viikkoa nopeasti. Iltapäivällä juodaan läksiäiskahvit. Tule vielä moikkaamaan Suvia ja toivottamaan hyvää jatkoa. Kiitos läsnäolostasi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.