torstai 21. lokakuuta 2021

Ensi viikolla Toivossa:

Aika harppoo vauhdilla syksyä eteenpäin. Lokakuu tuntuu olevan jo loppupuolella, ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. Mukavaa, kun ollaan voitu kohdata toisiamme kohtaamispaikalla ja tehdä siellä ja sen lähiympäristössä kivoja juttuja. Jotta voidaan jatkaa tätä rataa, niin maltetaan vielä pitää huolta käsihygieniasta, pitää hiukan väliä muihin paikalla oleviin sekä käyttää maskia kohtaamispaikalla käydessä. Pienillä arkisilla jutuilla voidaan helposti vaikuttaa siihen, että kohtaamispaikalla toimiminen tuntuu turvalliselta, ihan jokaisesta. Kiitos kaikille, kun jaksatte kantaa kortenne kekoon tässä yhteisessä asiassa 💗

MA 25.10. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.30. Aloitellaan viikko aamupuuron ääreltä. Tänään kuunnellaan yhdessä osallistujien valitsemaa musiikkia. Tule soittamaan valitsemasi kappale muille ja/tai ihan vaan rennosti kuuntelemaan, mitä muilla on kuuntelussa. Voidaan katsella musavideotkin samalla YouTubesta, jos niin halutaan. Musahetki pidetään klo 13-14 Toivon olkkarissa.

TI 26.10. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.30. Rauhoitutaan mindfulness-hetkeen klo 11. Mindfulnessissa harjoitellaan keskittymistä kulloinkin meneillään olevan hetken kokemiseen, havainnointiin ja hyväksymiseen. Se on taito, jota voi harjoittaa, ja ottaa haltuunsa vähä kerrallaan. Tule mukaan ottamaan rento alku päivälle. Rentoutumisen ajaksi Toivoon laskeutuu hiljaisuus. Toivon Discordissa on ohjaaja paikalla klo 12-13. 

KE 27.10. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.30. Iltapäivällä, klo 13 aikoihin, saadaan vieraaksi Nuotti-valmentajat Päivi ja Teemu Vamokselta. Haluatko tietää Nuotti-valmennuksesra? Ja oliko Vamos sulle tuttu paikka? Tuu juttelemaan porukalla ja tutustumaan näihin nuorten aikuisten palvelumahdollisuuksiin.

TO 28.10. Kohtaamispaikka on auki klo 10-13, minkä jälkeen lähdetään tutustumaan mielenkiintoiseen Spektri- Sukupuoli ja seksuaalisuus nykytaiteessa -näyttelyyn Wäinö Aaltosen museossa (Itäinen Rantakatu 38). Näyttelyssä nähdään laaja kattaus nykytaidetta, joka  kuvaa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Museo ottaa näyttelyllä kantaa yhdenvertaisuuden puolesta. Teoksissa käsitellään sukupuolta, identiteetin kehitystä ja syrjinnän kokemuksia, mutta myös vapautumista, nautintoa, läheisyyttä ja huolenpitoa. Lähdetään Toivolta kävellen kohti näyttelyä klo 13. Museoretken aikana, klo 13-15 on ohjaaja paikalla Toivon Discordissa. Ehkä kuullaan hiukan retkitunnelmista myös siellä. Tuu juttelemaan ja kirjoittelemaan palvelimelle muiden kanssa.

Siinä se viikko sitten olikin. Seuraava viikkopäivitys tulee taas loppuviikosta, tuttuun tapaan.


Kuvahaasteen satoa keskiviikolta. 




Poikettiin Kauppahallissa samalla reissulla.




Tässä vielä tuleva viikko lukkarimuodossa 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.