torstai 5. joulukuuta 2024

It`s beginning to look a lot like christmas...

Joulukuu on alkanut. 💗 Toivon joulukalenteri on aamupäivien aikana avattu ja pikkuhiljaa rakennettu jouluista ympäristöä olla ja kohdata. "Tää vuosi toi kalenterin runomittaisen, jossa yllärinä toimintaa pikkaisen.." Onpa näppärät kävijämme yhdessä kanssamme koonneet ja koristelleet myös joulukuusen💓. Oi kuusipuu miten se tunnelmallaan luokseen kutsuu...



Tuunailtiin piparitaloja joita tänä vuonna tuleekin yhden ison sijasta kolme pientä. Taitaa olla tonttu hassutellut kauppareissulla, nooo, onpa useammalle koristelta
vaa ;). Ihan huikeen sööttejähän näistä jo tuli, ja me jatketaan koristeluja ja leipomista heti ensi viikolla.


 ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA:

MA 9.12. Toivo on auki klo 10-15. 

Aamupalaa tarjolla klo 10-11 välillä. 

Tänään leivotaan pipareita porukalla. Tule taiteilemaan ja koristelemaan omat piparisi :) 

TI 10.12.  Toivo on KIINNI. Mutta ollaan klo 11-15 YMCA:n saunalla

Tänään kohtaamispaikka on kiinni, sillä vietämme päivän yhdistyksemme saunaosastolla, osoitteessa Sirkkalankatu 27. Vietetään yhdessä aikaa, varmasti pelaillaan jotain, tarjolla on pientä syötävää. Saunakin lämpenee eli halukkaat voivat myös saunoa päivän aikana. Ota mukaan pyyhe ja pesutarvikkeet :)

KE 11.12   Toivo on auki klo 10-15

Ollaan Toivolla koko päivä ilman suunniteltua ohjelmaa. Eli tehdään mikä tuntuu just nyt mukavalta!

TO 12.12 Toivo on KIINNI. Mutta ARKI SUJUVAKSI- kokkailuryhmä Marttojen tiloissa klo 10-13. 

Tänään on viimeinen kerta Lounais-Suomen Marttojen kanssa järjestettävästä Arki sujuvaksi- kurssista. 

PE 13.12.TOIVO ON KIINNI.  Ohjaaja tänään Discordissa  klo 10-11 välillä. Tuu säkin linjoille. 

 

Valot pimeyksien reunoilla. đź’› Ollaan toisillemme lempeitä ja lämpöisiä kuin Satakunnantien valopilkkuna Kohtaamispaikka Toivon ikkunoista heijastuva valo. Lämpimät ajatukset ja kuppi kuumaa yhdessäoloa unohtamatta-siinä tärkeää sisältöä joulukuunkin kohtaamispaikkakäynneille. 


Rentouttavaa viikonloppua! Nähdään taas! 💗


 


 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.