Toivon arkeen ja päiviin kuuluu usein paljon kivoja juttuja. Niin tälläkin viikolla. Joululahjaksi saadun pelin opettelu ja pelaaminen isolla porukalla oli ihan mahtavaa ja niin hauskaa. Leppoista puheen sorinaa kahvikupin ja askartelujen äärellä, viikon jokaisena päivänä.
Arkeen kuuluu joskus myös raskaampia hetkiä. Oma jaksaminen, hyvinvointi, yksinäisyys, rahahuolet ja monet muut asiat saattavat painaa mieltä. Ne ovat hetkiä, jolloin pysähdytään vierelle, nähdään ja kuullaan. Mietitään yhdessä, miten voidaan tukea ja auttaa siinä hetkessä. Pohditaan keinoja ja mahdollisuuksia, joilla tilannetta voidaan edes hieman helpottaa. Ollaan tukena ja samalla mietitään myös ympärillä olevia muita palveluja, jotka voisivat auttaa nuoria haastavissa, erilaisissa elämäntilanteessa. Toivon seinällä on paljon vinkkejä erilaisista nuorille suunnatuista palveluista ja tapahtumista. On tärkeää kertoa myös alueemme muista toiminnoista, joista voisi olla jollekin hyötyä.
ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA:
MA 27.1. Toivo on auki klo 10-15
Aamupalaa tarjolla klo 10-11 välillä.
Askarrellaan erilaisia ja omanlaisia kirjanmerkkejä. Kirjanmerkin voi tehdä itselleen tai vaikka lahjaksi jollekin. Yhtenä vaihtoehtona on myös tehdä merkki, jonka voi viedä kirjaston kirjan väliin- ilahduttamaan kirjan lainaajia. Toivolta tehdään reissu pääkirjastoon seuraavalla viikolla.
TI 28.1. Toivo on auki klo 10-15
Jatketaan tänään vielä kirjanmerkkien parissa.
KE 29.1. Toivo on auki klo 10-13.30 + 13.30-14.30 vierailu Auralan kansalaisopistolle
Aamupäivä ollaan Toivolla ja klo 13.30 lähdetään tutustumaan kadun toiselle puolelle, Auralan kansalaisopistoon. Kiva päästä kuulemaan Auralan kevään toiminnasta ja eri mahdollisuuksista ihan paikan päälle. Esittelyssä on ainakin maksuttomat perustaitokurssit, roolipeliolkkari ja iltaolkkaritoiminta sekä opiston erilaiset kurssit. Kannattaa tulla mukaan!
TO 30.1. Toivo on auki klo 10-15
Aamupäivästä leivotaan pizzapannaria. Viime kerralla, kun leivottiin- siitä tuli niin hyvää😊 Syödään sit tietysti sitä yhdessä lounaaksi.
PE 31.1. TOIVO ON KIINNI. EI DISCORDIA TÄNÄÄN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.