Viikko on ollut aukioloaikojen suhteen aika vähäinen,ollaan oltu avoinna kävijöille vaan tiistai ja keskiviikko. Mutta upeasti on sitten aukiolopäivissä ollut tilaa muun muassa STEA-rahoituksen leikkauksista johtuvien muutosten käsittelyn jatkamiseen Toivossakin. Tällä viikolla ollaan jo aloitettu Tiinan lähtötyöskentelyä paitsi nuorten, myös työryhmän kesken. Kummallisia muutoksen aikoja tässä maailman tilassa, ja sieltä täältä leikataan.
Onneksi tärkeä ja tarvittu nuorten kohtaamispaikka saa jatkua, ja työtä Toivossa jatkavat pisimpään Toivossa työskennelleet Linda ja Raisa. 💓 Tiinalla alkaa olla työpäivät Toivossa vähissä, mutta matala kynnys toimii niinkin, että tänne sitten moikkaamaan pääsee jatkossakin vaikkei se tietenkään enää sitten sama asia ole, kuin tässä työvuosien aikana ollessa. Hitsit miten isosti ootte tätä lähtijää opastaneet; erilaiset elämänpolut ovat tulleet hyvinkin lähelle, ja siitä oppineena, miten haastavista tilanteistakin te nuoret ootte itsenne pystyyn nostaneet. Teidän kanssa työskentelystä on vahvistuneet kohtaamisen taitojen tärkeys, läsnäolotaitojen merkitys ja hetkeen pysähtymisen vaikutukset. Iloa ja valoa unohtamatta. ;) Joskus tosiaan riittää, että istuu vierellä ja hengittelee rauhoittavasti; toisinaan naurunremakka ja huonotkin vitsit voi auttaa paljon juuri jotakuta nuorta pääsemään irti raskaista ajatuksista tai ahdistuneisuuden noidankehästä. Edes hetkeksi.
Vietetään aikaa Toivoa vaalien, yhdessä paljon jutellen, pelaillen. Suunniteltiin jo eilen myös läksiäisiäni, tulkaahan sitten sankoin joukoin mua moikkaamaan ke 12.3. (päivämäärä ylös että muistatte tulla💝) Ollaan siinä 10-15 välinen aika kaiken tavallisen ääressä, mutta myös tän aika epätavallisenkin äärellä, että yks kolmesta lähtee. Tulee kyllä kova ikävä teitä kaikkia, sen tiedän jo nyt.
Ja tietenkin, Toivon tapaan, ihan normaalisti toivoillaan. Tää arki täällä jatkuu aikalailla samanlaisena ja keskeistä on, että kaikilla on tila täällä olla ja tehä mitä haluaa. Tai olla vaan ja tulla kohdatuksi. 💗
Ensi viikolla Toivossa:
ma 17.2. Avoinna 10-15. Ollaan saatu hirmuisen upeita lahjoituksia, ja sisustetaan yhdessä Toivoa. Huonekalujen siirtelyä, paikan ehostamista, "rymsteeraamista" koko maanantai. (Saa toki vaan kattellakin ja antaa ideoita, mikä sopisi mihinkin).
ti 18.2. Avoinna 10-15. Annetaan sisäisen taiteilijan herätä, ja tiedossa musiikkimaalausta klo 13 alkaen.
ke 19.2. Avoinna 10-13.30, sitten lähdetään yhdessä keilahallille Aninkaisiin. Keilaratoja varattu 14-15 väliseksi ajaksi. Tule mukaan keilaamaan, tai vaan kannustamaan muita.
to 20.2. Avoinna 10-15. Vietetään päivä kahoottien ja älypää-tietovisailujen parissa. Voidaan myös muita kivoja vähän erilaisia visailuja tehä, esim. hirsipuu-kirjainpeliä tms.
pe 21.2. kiinni, discordissa ohjaaja tavattavissa 10-11.
Huomenna on ystävänpäivä, joten täältä sydän juuri sinulle! 💚
Mahdollisimman kivaa loppuviikkoa kaikille, nähään taas ensi viikolla! 💛
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.