perjantai 10. huhtikuuta 2026

Ensi viikolla on muutamia poikkeuksia aukioloissa. Tiistaina ollaan kiinni, mutta sen sijaan ollaan auki perjantaina klo 11-14😊

Keskiviikkona 6.5. lähdemme viettämään  päivää Sinapin leirikeskukseen. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Päivän ohjelmassa on rentoa yhdessä olemista, syömistä, ulkoilua, puuhastelua ja halukkaat voivat  myös saunoa ja ehkäpä pulahtaa mereen uimaan. Olethan muistanut ilmoittautua mukaan? Jos et, ei hätää. Ensi viikolla ehtii vielä hyvin ilmoittautua👍

Askarteluhuoneessa on puuhailtu aika paljon ja pieni kaaos on sinne päässyt kuukausien aika syntymään😀 Tällä viikolla on kuitenkin oltu porukalla ahkeria ja ompas meillä nyt siisti ja järjestyksessä oleva askarteluhuone😍 Kiitos kaikille, jotka olivat mukana touhuamassa ja hengessä mukana päivien aikana💚 


ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA:

MA 13.4. Toivo on auki klo 10-14 + 14-15 pieni ulkoilu  lähistöllä

Aamupalaa tarjolla klo 10 alkaen. Perinteinen viikon aloitus, aamupalaa, kuppi kahvia tai teetä sekä kuulumisten vaihtoa.

Klo 14 lähdetään lähistölle ulkoilemaan ja etsitään sopivia kiviä maalattavaksi. Ollaan reissussa n.30min ja palataan Toivolle pesemään kivet, jotta ehtivät kuivua muutaman päivän.

TI 14.4. HUOMIO! TOIVO ON KIINNI

Toivo on tänään poikkeuksellisesti kiinni. Ja taas perjantaina poikkeuksellisesti auki klo 11-14 välillä

KE 15.4. Toivo on auki klo 10-15. 

Maalaillaan kiviä. Maalatut kivet tullaan kätkemään/piilottamaan muiden löydettäväksi. Facebookissa on ryhmä FinStones, jossa julkaistaan paljon tähän juttuun liittyviä piilotuksia ja löytöjä. Kyllä mekin sinne varmasti muutamia kuvia laitetaan. 

TO 16.4. Toivo on auki klo 10-15.

Kivien maalaaminen ja lakkaaminen jatkuu tänäänkin.

PE 17.4. Toivo on auki tänään klo 11-14.

Spesiaali perjantai💗 Ollaan tosiaan tänään auki klo 11-14 välillä. Kohtaamispaikalla on nyt aivan uusi palautelomake kaikille kävijöille. Palaute on äärettömän arvokasta toiminnan kehittämisen sekä tulevien vuosien kannalta💗 

Tänään ohjelmassa on nyt erityisesti palautteen antaminen ja sen kaveriksi pizzaa klo12.  Tulethan paikan päälle!

Palautetta voi antaa jo nyt, sillä sinne pääsee tästä linkistä : 

 https://link.webropolsurveys.com/S/0A18E4D8C909833D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.