perjantai 2. elokuuta 2019

Nyt niitä taas saa! Nimittäin uusia elokuun toimintakalentereita kohtaamispaikalta. Jos tarviit paperisen - Tuu hakeen!

MA 5.8. Aloitellaan uusi viikko yhteisellä aamubrunssilla, joka starttailee klo 10, eli samalla kun Toivo aukeaa. Aamubrunssi on Toivon se hiukan ruokaisampi aamupala, jonka äärellä ennättää istahtaa hetken jos toisenkin hyvässä seurassa ☕🍏🍉🍪😊 Kohtaamispaikka on tänään auki klo 10-15.45. Tule vaikka tutkailemaan yhdessä ihkauutta elokuun toimintakalenteria 👀🏃

TI 6.8. Edelleen on kesää jäljellä ja toivottavasti saadaan myös nätti päivä, koska Toivo suunnistaa tänään Ruissalon Saaroniemeen viettämään rantapäivää. Kohtaamispaikka menee kiinni, kun lähdetään porukalla reissuun klo 10 aikoihin. Tuu ajoissa tai tuu suoraan rantaan! 🌞🌊🌊🌊  Tälle päivälle otetaan ihan pienet eväät Toivosta, joten ota itsellesi mieleistä sapuskaa mukaan ja tietenkin vesipullo ja sopivasti vaatetta. Nyt on hyvä tilaisuus viedä uikkarit uimaan, jos sellainen tuntuu mukavalta ajatukselta 😎😎😎😎🏊🏊✨ Muutenkin voi toki viettää aikaa rannassa ja nauttia kauniista maisemista ja merituulesta. Kuljemme bussilla numero 8, johon hyppäämme kyytiin rautatieasemalta. Tuu mukaan!

KE 7.8. Tänään on mahdollista etsiä itsestään sanomalehtirunoilijaa! 😃 Tuu kokeilemaan, miten tää laji lähtee luonnistumaan sulta! Tänään suttaillaan ihan tositarkoituksella sanomalehdistä monenmoisista uutisista runoutta. Tässä on vain mielikuvitus kattona! Homma on hauskaa ja helppoa - ja nauraakin saa 🌸💜💗💛 Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.45.

TO 8.8. Tänään on ohjelmassa livemusaa ja puheenvuoroja Vanhalla Suurtorilla Turku MAD Priden Hullunhauskassa piknikissä klo 13-17, minne Toivoltakin suunnistetaan porukalla. Lähtö Toivolta siis klo 13, mutta voit tietysti liittyä seuraamme myös paikanpäällä. Kysy lisätietoja Toivosta! 😍 Ohjelmasta vastaavat mielenterveystyötä tukevat järjestötoimijat ja musapuolella mm. Katri & Jukka, Sami, Max Beans ja Zero Undo. Kohtaamispaikka on auki klo 10-13 eli ennen kuin lähdetään, mutta menee sitten loppupäiväksi kiinni, kun seikkaillaan tapahtumassa.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja nähdään taas! 💗

Lopussa muutama kuva kuluneelta viikolta. Oltiin kokeilemassa Kupittaanpuistossa minigolfia adventure-radalla 😎😎😎😎😎😎😎😎🏌✨

No nyt on jännät radat! Ei laitoja laisinkaan 😁


Ja voi näitä pömpeleitä! Tänne uudestaan! 💚

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.