![]() |
Tuleva viikko lyhyesti 😊 |
Ensi viikolla kesäkuun alku näkyy myös kohtaamispaikan ohjelmassa:
MA 30.5. Toivo on auki klo 10-15. Aamupalaa tarjolla klo 11 alkaen. Tule vaihtamaan kuulumiset ja tapaamaan muita kohtaamispaikalle.
TI 31.5. Toivo on auki klo 10-15. Ekan tunnin aikana ohjaaja on paikalla myös Toivon Discordin puhehuoneessa. Toivossa tehdään tänään kesäkasseja. Luvassa askarteluhuoneessa tuunailua siis. Tuu suunnittelemaan ja toteuttamaan just sun näköinen luomus, jossa kulkee kaikki tarpeellinen tämän kesän riennoissa. Väritellään kangastusseilla ja surautellaan ompelukoneella, koristelu oman mielen mukaan.
KE 1.6. Huom! Tänään Toivo on auki klo 12-17. Kesäkuu alkaa 😎🌞 Millä biisillä kohti kesää? Soitellaan musiikkia klo 14-15. Tuu soittamaan muille valitsemasi kappale (teemalla tai ilman) ja kuuntelemaan mitä muut ovat valinneet soitettavaksi. Puhuttelevat biisit saattaa loikata omalle soittolistalle. Porukassa on kivaa avartaa omaakin musamakua.
TO 2.6. Toivo on auki klo 10-13. Sitten lähdetään kävelemään yhdessä kohti Kupittaanpuiston minigolfkenttää. Kun lähdemme Toivolta klo 13, niin ollaan varmaan puoli kahden paikkeilla jo puistossa. Tuu siis mukaan Toivolta tai oottele meitä kioskilla kentän läheisyydessä, niin pääset kokemaan kesäkauden 2022 ekat pelit Toivon matkassa. Rata on ihan huippukiva, ihan parhautta Turussa 💚
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
P.S. Ja juu... tällä viikolla paikalla vielä tänään ja huomenna viikko-ohjelman mukaan.
![]() |
Tämä ihana vehreys kasvaa kohtaamispaikan takapihalla 😍 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.