perjantai 2. joulukuuta 2022

Toivottavasti ensi viikko etenee suunnitelmien mukaisesti

Kulunut viikko jäi puolikkaaksi, koska jokin flunssan sukuinen pöpö kaatoi ohjaajat petiin huilaamaan hetkeksi aikaa. Olipas hyvä, että moni ehti paikalle jo alkuviikosta, koska keskiviikko ja torstai oltiinkin sitten lappu ovessa ja kaikissa mahdollisissa viestimissä myös. Näinä aikoina on ehkä ihan hyvä ennen lähtöä tarkistaa, että ovi on auki ja kaffet tulilla. Se siitä. Pahoittelut kaikille, joiden päivät menivät ihan sekaisin ja suunnitelmamuutoksista aiheutui ylimääräistä ahdistusta ja säätämistä arkeen.


Saatiin me sentään aika monta ja hienoa korttia aikaiseksi hyväntekeväisyyskampanjaan! 😍 



Ensi viikolla ollaan auki seuraavasti:


MA 5.12. 

TOIVO ON KIINNI. Ohjaajat ovat lomalla. Vapaalla vai sairauslomalla - jää nähtäväksi.


TI 6.12. 

TOIVO ON KIINNI, on ITSENÄISYYSPÄIVÄ eli pyhäpäivä keskellä viikkoa.


KE 7.12. 

TOIVO AUKEAA klo 10! 

Tässä kohdassa tarjotaan aamupalaa, glögiä ja piparkakkuja sekä kuulumisten vaihtoa kasvotusten. Toivo on auki klo 10-15. Koko päivä ollaan kohtaamispaikalla. Tervetuloa mukaan taas uudet ja vanhat Toivon kävijät! 

Toivon nuoret ovat luvanneet aamupäivästä opastaa meitä Kahoot!- visailujen teossa. Kahoot! on verkossa sijaitseva pelipohjainen oppimisympäristö. Sen avulla voi luoda helposti tietokilpailuja, joihin voi pelikoodin avulla osallistua omasta kännykästä. Kokeillaan, mitä kivaa tällä voi saada aikaan!


TO 8.12. 

Toivo on auki klo 10-15.

Ohjaaja on tavattavissa Discordin puhehuoneessa klo 10-11. Sikäli, kun eilen jotakin opittiin, niin voidaan jatkaa Kahoot!-juttuja tänäänkin. Monenlaista hauskaa visakisaa tiedossa tähän viikkoon siis.

Ai niin, joulukalenterikin vartoilee täällä vielä ensi viikon puolella. Saadaan avata useampi luukku sitten kerralla.

Mahdollisimman leppoisaa jatkettua viikonloppua kaikille 💗

Kannattaa koittaa tehdä niitä pieniä suuria asioita, jotka tuntuvat itsestä mukavilta just tässä hetkessä.  






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.