perjantai 9. kesäkuuta 2023

Keskellä kaupunkia ja kesän äärellä!

Kesäkuu on tuonut tullessaan kevyttä retkimeininkiä. Tällä viikolla ollaan aloiteltu päivä jokirannasta ja toinen vaelleltu pisin Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan pihamaata. Silloin, kun ollaan toimintakalenterin mukaan jossakin liikenteessä, kohtaamispaikka on kiinni. Tämä tiedoksi erityisesti ihka uusille Toivon kävijöille, joita viime viikkoinakin on piipahdellut sisään ovesta Toivoa ihmettelemään. Lämpimästi tervetuloa sekä Toivoon että Toivon kesäretkimeininkiin. Mihinkään ei juurikaan tarvitse ilmoittautua ennakkoon, vaan riitää, että on lähtöpaikalla tai kohteessa sovittuun aikaan. Kohtaamispaikalla kohdataan toisemme, tutustutaan, tehdään kivoja juttuja yhdessä ja itsekseen, välillä kannatellaan porukalla arkea, tarjotaan tukea ja monenlaisia mahdollisuuksia olla muiden kanssa ja viettää mukava päivä.

Viikon matkalta kuvia yhdessä koetuista hetkistä 💗




Toivo on auki vielä kolmisen viikkoa ennen kuin jäämme kesätauolle heinäkuussa. Ensi viikolla aletaan kokoamaan yhdessä tietoa, joka meillä tämän katon alla on muiden toimijoiden tarjoamasta toiminnasta kesällä. Jaetaan myös hyvissä ajoin sellaiset vinkit ja ideat, joilla itse kukin aikoo kesäaikana viettää mahdollisimman mukavaa aikaa sekä muiden kanssa että itsekseen.

Haluan tässä yhteydessä esittää kiitoksen kaikille, jotka ovat jo laittaneet palautetta tästä keväästä. Meillä on käynnissä palautekysely kohtaamispaikan toimintaan osallistuneille nuorille. Palautteen voi antaa joko alla olevasta linkistä omalla laitteella tai kohtaamispaikalla käydessä nuorten koneelta. Tarvittaessa saat ohjaajilta apua, että pääset alkuun ja saat omat näkökulmasi ilmaistua. Voit olla käynyt kohtaamispaikalla vaikka vain yhden kerran vastataksesi. Palautetieto, joka sinulla on antaa kohtaamispaikan kehittämisen tueksi on meille korvaamattoman arvokas. Jos sulla on lomake vielä täyttelemättä, voit tehdä sen helposti seuraavasta linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/2D4E3543B9C12DB1


ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA TAPAHTUU:


MA 12.6. Kohtaamispaikka on auki klo 10-12 + retki minigolf

Tule aamupalalle heti aamusta. Tänään on puuroa tarjolla.

Iltapäivällä lähdetään pelaamaan minigolfia Kupittaanpuistoon. Lähtö tapahtuu klo 12 Toivolta ja kävellen ollaan liikenteessä. Pieni säävaraus tähän. Tämä minigolfrata on elämys luonnonkivineen ja kukkaistutuksineen. Radassa riittää haasteita ja hauskuutta kaikentasoisille pelaajille.

TI 13.6. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Tiistain aloittaa mindfulness-tuokio klo 10.30, jossa pääset pysähtymään hetkeksi vaikkapa sohvannurkkaan juuri niissä tunnelmissa ja tuntemuksissa, jotka aistit kehossasi ja mielessäsi juuri nyt. Kuunnellaan hetki lempeästi itseämme samalla kun äänite tukee leppoistuvaa tunnelmaa. Voit olla tilassamme just niin kuin sun on hyvä olla itsesi kanssa. Harjoituksen kesto on noin 20 min.

Tänään näprätään Fimo-massasta kaikkea kivaa pientä. Tuu tekemään vaikka jääkaapin oveen magneetti, johon saat kiinniteltyä tärkeät liput ja laput. Fimo-massa on värikästä muovailtavaa materiaalia, joka kovetetaan uunissa muovailun jälkeen haluttuun muotoon. 

KE 14.6. Kohtaamispaikka on auki klo 10-13.30 + retki taidegalleria

Retkeillään jalkaisin Makasiini Contemoporaryyn, joka sijaitsee Tuomiokirkon lähistöllä osoitteessa Tuomiokirkonkatu 6. Galleriassa on esillä Jacob Hashimoton uusi näyttely. Näyttely koostuu värikkäistä ja moniulotteisista ja yksityiskohtaisista teoksista. Artisti on tunnettu teoksista, jotka koostuvat sadoista käsintehdyistä leijoista. 

TO 15.6. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Iltapäivä on varattu kesäaiheiselle keskustelulle. Millaista tekemistä lähiympäristö tarjoaa kesällä? Missä kaikessa voi olla mukana halutessaan? Mitä tiedämme muista toimijoista - kuka tarjoaa ja mitä? Jaetaan yhdessä monenlaiset vinkit kivaan kesään ja tuunataan suunnitelmia.

PE 16.6. Kohtaamispaikka on kiinni perjantaisin. 

Tänään ollaan kuitenkin paikalla Toivon Discordin puhe- ja tekstikanavilla klo 10-11. Tule juttelemaan ja kirjoittelemaan porukalla. Jos haluat oman kutsulinkin Toivon Discord-palvelimelle, niin pyydä se joltakin Toivon ohjaajalta tai sähköpostistamme: nuorten.kohtaamispaikka@ymca.fi

Mukavaa viikonloppua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.