perjantai 26. huhtikuuta 2024

Vappu on ihan just täällä! Serpentiinit esiin!

Jopas olikin taas monenlaista meininkiä yhdessä viikossa! 😅 Tällä viikolla aloiteltiin pikkuhiljaa Toivon 20 -vee juhlatarran hahmottelua. Ajatelkaapas, että Toivo on ollut tänä vuonna jo 20 vuotta auki nuorille aikuisille. Se on aikamoinen juttu! 💝 Tarrasuunnittelua (ja muutakin valmistelua) on tiedossa tästä eteenpäinkin ja olisipas tosi mahtavaa saada monen kävijän kädenjälki mukaan tähän. Mietitään vielä yhdessä, miten se tehdään. Ekat versiot on varsin symppiksiä. Tulee olemaan vielä monta hauskaa hetkeä näitä tehdessä. 

Tiistaina oltiin valitettavasti kiinni - pahoittelut siitä. Oikukkaat kevään kelit pisti koko kaupungin liikenteen sekaisin ja lumituiskut yllättivät kevättä kohti menijät. Keskiviikkona oli taas ihan toisenlaista ja Toivolla jaettiin taas kokemuksia sekä nautittiin reilusta aamupalasta. Retki poistotekstiilimyymälä Lemppariin ja Aarrevakka-kirppikselle oli tosi antoisa. Mukaan tarttui monenlaisia löytöjä: vaatteita, kankaita ja kirppishelmiä. Torstaina jutusteltiin, pelailtiin ja tehtiin simaa Toivon vappujuhliin.

Viikon kuvakollaasi 😺



Ensi viikolla Toivossa tapahtuu:


MA 29.4. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Pientä aamupalaa tarjolla klo 10 alkaen. 

Tänään saatellaan loppuun kirja: Rasmus ja kulkuri / Astrid Lindgren (1956). Enää kaksi lukua jäljellä ja ollaan luettu yhdessä kokonainen 196-sivuinen kirja! Hyvä me! 👀📚✨ Aloitellaan lukeminen puolen päivän paikkeilla. Jokainen, joka haluaa, saa osallistua lukemiseen. Voit myös halutessasi vain kuunnellakin tai tehdä jotain muuta omaa juttuasi Toivossa samalla. 

Vielä vimpat valmistelut menossa ennen huomisen vappujuhlia. Saa osallistua, jos haluaa.


TI 30.4. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Juhlistetaan vappua yhdessä!🎉 Bingoa ja pientä purtavaa klo 12 alkaen. Tule sellaisena kuin olet tai laita jotakin pientä keväistä vappuhauskaa yllesi 🥳🎈 


KE 1.4. Kohtaamispaikka on KIINNI! 

Vappu


TO 2.4. Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Tänään ihan vaan ollaan Toivolla ja tehdään sitä, mikä lähtee kutsumaan. Jos vanhat merkit pitää paikkansa niin pelaillaan ja jutellaan ja sisustellaan, ehkä jollain hiukan sukkapuikotkin käy.


PE 3.4. Kohtaamispaikka on KIINNI perjantaisin.

Ohjaaja on paikalla Toivon Discordin puhehuoneessa klo 10-11. Poikkea paikalla juttelemassa tai kirjoittelemassa. Jos tarviit kutsun serverille, niin laita meille viestiä: nuorten.kohtaamispaikka@ymca.fi


Mukavaa loppuviikkoa!


P.S. Meillä on parhaillaan palautekysely auki Toivon kävijöille. Olisi hienoa, jos ehdit jossain kohdassa täytellä sen ja kertoa sun kokemuksestasi täällä. Nuorilta saatu palaute on Toivolle ihan erityisen tärkeää, jotta kehitymme entistä paremmiksi just teidän omana kohtaamispaikkananne. Voit osallistua kyselyyn olitpa käynyt kohtaamispaikalla yhden kerran tai sitten jo pidempäänkin. Kiitos jo etukäteen! 💗

Ja tässä linkki palautekyselyyn:

https://link.webropolsurveys.com/S/35522BD1A6332A9C



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.