Helou kaikki! Miten ihmeessä syyskuu lähenee jo loppuaan? Sää on hellinyt meitä ja ulkoilu, on ollut mahdollista kovinkin kevyesti varustautuneena vielä vaan. 💛 Olemisen ja pelailun lisäks tällä viikolla olemme kulkeneet Toivon naapurustossa kivan iltapäiväkävelyn Kähärin puutalojen välikaduilla paitsi vanhoja taloja ja kauniita pihapiirejä, myös edelleen ihania omenapuita satoineen ihaillen. Kesäajan lämpöisyys alkaa hiljalleen taittua lokakuulle, ja kelit muuttunevat samalla epävakaisiksi. Sadepäivissäkin on oma taikansa. 💦
Kohtaamispaikalla on tehty myös hienoja koruja tällä viikolla, eikä yhteinen intomme ainakaan vähentynyt pienen Muovitukku-korutarviketäydennyksen myötäkään. On tää aina niin mukavaa teidän kanssa kaikkea tehdä, samalla keskustellen ja kuulumisia jakaen.
Ensi viikolla alkaa lokakuu. Monenlaista taiteeseen liittyvää tiedossa ensi viikolla. Koska viikot vierii huimaa vauhtia, on jälleen aika miettiä yhdessä Toivon 20v juhlia, jotka on siis entisille 💛ja nykyisille💚 kävijöille pe 1.11. klo 11-14, ja yhteistyökumppaneille 14-17. Kutsu toimitetaan lähempänä, mutta ainakin te kaikki jotka blogia, facebookkia tai discordia seuraatte, laittakaa päivä ja aika ylös, tulee NIIIIIN ihanat rennot Toivon näköiset juhlat!
Ensi viikolla Toivossa:
ma 30.9. Auki 10-15 ja on tuttuun tapaan aamupalaa klo 10 alkaen tarjolla. klo 13 luetaan taas porukalla PikkuPrinssi kirjaa, jossa ollaan edetty mukavasti toisiamme kuunnellen ja ääneen lukien.
ti 1.10. Ollaan auki 10-15. Suunnitellaan klo 13 alkaen Toivon 20 vuotisjuhlan taidenäyttelyä, joka on toivolle ominaiseen lempeään tyyliin monenlainen. Ajatuksena on, että kävijät saavat laittaa omatekemiä käsitöitään, piirustuksia, leikekirjojaan tai tauluja NIIN HALUTESSAAN(!!!) juhlaväen ihasteltavaksi. Täysin vapaaehtoista,tietty! Ideoidaan yhdessä.
ke 2.10. klo 10-15 auki. Ollaan porukalla, pelataan ja viimeistellään vaikka viime viikkoisia koruja..ja kivien maalauskaan ei ole edelleenkään loppu, miksi ihmeessä kiva tekeminen päättyisi vaan pariin askartelukertaan? ;)
to 3.10. klo 10-13 auki, ja sitten LÄHDETÄÄN yhdessä Turun Pääkirjastolle, jossa ollaan 15 saakka yhdessä. Jos sataa, mennään bussilla. Kirjastolla on aikaa mennä kurkistamaan mitä ihanuuksia hyllyt notkuvat, ehkä lainata syysiltoihin joku kiva luettava...tai voidaanhan me vaikka jemmata kirjaksi maalattu kivi porukalla kirjaston lähistölle ;) ... moni asia on niin mahdollista. 💗 Kirjastolla on myös SPR:n nuorten turvatalon taidenäyttely, mennään katsomaan sitäkin samalla.
pe 4.10. TOIVO ON KIINNI , mutta ohjaaja on tavattavissa discordissa klo 12-13.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.