Taas on yksi viikko puolessa. Kohtaamispaikan näkökulmasta tosi lyhyt viikko, sulkeehan helatorstai kohtaamispaikan ovet torstain osaltakin. Keksikää jotain mielekästä tekemistä loppuviikkoon. 💛
Tällä viikolla Toivon porukka oli heti maanantaina kivasti mukana Millä mielellä-tapahtumassa Vimmassa. Olipa ihanaa olla mukana järjestämässä monien eri tahojen kanssa yhteistyössä nuorten aikuisten hyvinvointitapahtumaa. Tunnelma oli lämmin ja monenlaisen ohjelmatarjonnan loppuhuipentumana saimme kuulla Joona Hellmanin ja Teemu Packalènin puheenvuoroja mm. siitä, kun mielenterveys antaa haastetta elämään ja selviytymiseen, somemaailman monenlaisiin todellisuuksiin sekä siitä, kun itse alkaa olla itselleen se kaikkein vaativin ihminen ja miten itsensä kanssa oppii tulemaan toimeen. Yhteenvetona kummankin puheenvuoroista, että ehkä ihmisyyden tärkein asia on kasvu ja oppiminen. Kun hyväksyt itsesi sellaisena kuin kulloinkin olet, olet aito ja rehellinen, ja pääset eteenpäin. Eri vaiheita mahtuu elämään, ja kaikki on kuitenkin ohimenevää. Älä jää yksin olojesi kanssa, vaan puhu.
Me Toivon naiset päästiin sekä Joonan että Teemun kaa yhteiskuvaan, vähänkö oli kivaa👌. Kuvaajalle kiitos💚. Ja kaikille tapahtumaan osallistuneille kiitos, oli lempeätunnelmainen tapahtuma. 

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.