perjantai 30. elokuuta 2024

Wau! Me ollaan oltu jo 20 vuotta auki nuorille aikuisille - Aikamoista!

Kalenterin kääntyminen syyskuun lehtiselle on aina jonkinmoinen juhlan paikka täällä Toivossa. Tänä vuonna käännän sivua ihan erityisen juhlamielen vallassa. Liikuttaa, koskettaa ja niin pää kuin sydänkin on tulvillaan monenlaisia muistoja niin takavuosilta kuin viime viikoltakin 😍 Juhlistetaan loppuvuodesta Toivon synttäreitä, mutta lämmin ajatus lähtee ihan kaikille matkan varrella kohdatuille, jo heti ja tästä paikasta. Meidän Toivo täyttää pyöreitä tänä vuonna. Ja matka jatkuu 🎉 Tule mukaan ja ole osa kohtaamispaikan tarinaa 💖 

Viikko on vierähtänyt monenlaisen mukavan merkeissä. Aika tuntuu lentävän hyvässä seurassa ja kivan tekemisen äärellä. Viikon kuva kertokoon enemmän kuin mihin sanat yksistään taipuu. Tässä kohdassa viikkoa Toivo tuoksuu edelleen tuoreelta omppupiirakalta ja hauskasti villiintyneeltä kivimaalausproggikselta. Että sellaista muun muassa. Toivottavasti ensi viikolla olis taas uusi retkikunta valmiina suuntaamaan Afrikan tähden pelilaudalle. Se näytti ihan todella kivalta peliltä! 😀

Tämmönenkin viikko tää oli 😸



ENSI VIIKOLLA TOIVOSSA:




MA 2.9.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Viikon alussa kannattaa lähteä liikkeelle vaikka jo aamupalankin takia - ja aamupalaseuran. Tänään Toivolla tehdään taas kivoja Toivomaisia juttuja, oletettavasti vaihdellaan kuulumiset, joku maalaa kiven, joku taiteilee tai virkkaa menemään muuten vaan, joku ehdottaa kivaa peliä ja sit täytellään kymmenen kysymystä Turkkarista kaikki yhtenä joukkueena 😄 Iltapäivällä voitais taas soitella toisillemme musiikkia, koska se vaan on niin kivaa ja koskettavaa. Aina. Täs talos 💗👌


TI 3.9.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Voitais tänään ihmetellä yhdessä, miten saataisiin toi olkkaritilan paperilamppu palautettua sellaiseen kuntoon, jota jaksetaan syksyn mittaan katsella valonlähteenämme yhteisessä tilassa. Tuu tuunaamaan liisterillä ja silkkipapereilla (no niillä nyt ainakin... ehkä jollain muullakin?) varjostinta ehjäksi ja meidän omaksi. Mä uskon, että siitä tulee entistäkin kivempi just näin 😅👋 Aloitellaan tänään ja jatkellaan huomenissa. Lupa taiteilla on jokaisella, joka haluaa kantaa kortensa kekoon. Tai tässä kohtaa ehkä loisteensa lamppuun. 


KE 4.9. 

Kohtaamispaikka on auki klo 10-15.

Ihan tavallinen Toivopäivä. Se onkin usein parasta Toivon antia 💗 Puuhaillaan vielä eilisen lamppuprojektin kimpussa hiukkasen, ken haluaa. Tuu olemaan ja pelaamaan ja juttelemaan ja tekemään just niitä juttuja, joita susta on Toivossa kiva tehdä, näissä tiloissa ja tällä porukalla.

Meillä on tänään ilo saada päiväämme havainnoimaan ja menoon mukaan Maija Turun Museokeskukselta. Maija tallentaa ihan tavallisen Toivon arkipäivän museoon tuleville vuosille. Voit auttaa Maijaa ottamalla vaikka valokuvia omasta päivästäsi täällä tai jos haluat, voit vaikka ottaa pienen juttuhetken hänen kanssaan. Niin kuin Toivossa ihan kaikessa, myös tässä, voit olla mukana juuri sen verran kuin itse haluat.  Iltapäivällä tehdään salaattia Toivopäivän virkistykseksi 🍉 

Toivo on ollut syyskuun alussa auki nuorille aikuisille jo 20 vuotta. Juhlitaan Toivon synttäreitä pe 1.11. SAVE THE DATE! Siitä lisää myöhemmin vielä. Haluan kuitenkin jo tässä kohdassa sanoa lämpimän KIITOKSENI 💖 olit sitten paikalla jossain kohdassa matkaa käynyt nuori tai yhteistyökumppani tai vaikkapa kohtaamispaikalla aiemmin mukana ollut työntekijä. On ihan uskomattoman hienoa saada olla mukana Nuorten kohtaamispaikka Toivon tarinassa ja voida kohdata ihan jokainen ihminen, joka tässä työssä on tullut vastaan, nyt ja vuosien varrella 🥰👋 


TO 5.9.

Kohtaamispaikka on auki klo 10-12. Lähtö sieniretkelle Toivolta bussilla klo 12.

Elikkäs aamupäivä kohtaamispaikalla ja sitten lähdetään bussilla 60 kohti Skanssia ja Lausteen pururataa. Metsäinen iltapäiväelämys tiedossa. Kiva nähdä löydetäänkö sieniä tai puolukoita. Metsässä on joka tapauksessa kiva kävellä kaikessa rauhassa ja ihmetellä kaikkea mitä siellä näkee ja kokee. Mennään yhdessä sinne ja takaisin. Ota iisiin retkeilyyn sopivat vaatteet päälle ja vesipullo matkaan.


PE 6.10.

Toivo on KIINNI perjantaisin. 

Tuu jutteleen ja kirjoittelemaan Toivon omalle palvelimelle Discordiin. Ohjaaja on siellä paikalla klo 10-11. Jos haluat saada pääsylinkin sinne, niin kysy ohjaajalta tai laita meille sähköpostia: nuorten.kohtaamispaikka@ymca.fi


Mukavaa viikonloppua!

Toivotan onnea kaikille Toivon kävijöille 😘🥳

Nähdään taas 💗


P.S. Muista jättää meille kävijäpalaute, jos et oo sellaista vielä tänä vuonna laittanut 🌻

https://link.webropolsurveys.com/S/35522BD1A6332A9C


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.